Yhdysvalloissa julkkiksia houkutellut seksikultin johtaja tuomittiin raskaista rikoksista – naiset maksoivat tuhansia euroja kurssista, josta tuli painajaista

NEW YORK

Yhdysvalloissa huomiota herättäneen seksikultin johtaja on tuomittu useista rikoksista. 58-vuotias Keith Raniere todettiin kuusi viikkoa kestäneen oikeudenkäynnin päätteeksi syylliseksi kaikkiin häntä vastaan nostettuihin syytteisiin, muun muassa seksikauppaan, lapsipornoon ja rahankiristykseen.

New Yorkin osavaltiossa toiminut mies houkutteli perustamaansa ryhmään lukuisia naisia, jotka luulivat osallistuvansa elämäntapavalmennukseen. Mukaan lähti muun muassa Smallville-televisiosarjasta tunnettu näyttelijä Allison Mack.

Naiset maksoivat jopa 5  000 dollaria eli lähes 4  500 euroa kurssista, joka osoittautui painajaiseksi. Syytteiden mukaan Raniere käytti naisia seksuaalisesti hyväkseen ja kohteli heitä orjien tavoin. Nuorin mukaan värvätyistä oli 15-vuotias.

Raniere on kiistänyt syyllisyytensä. Hän voi saada rikoksista elinkautisen vankeusrangaistuksen.

–  Tämä oikeudenkäynti osoittaa, että Raniere, joka esiintyi oppineena ja nerona, oli todellisuudessa ammattimainen manipuloija, huijari ja kulttimaisen organisaation rikollisjohtaja, sanoi liittovaltion syyttäjä Richard Donoghue tuomioistuimen ratkaisun jälkeen.

–  Hänen rikoksensa ja hänen liittolaistensa rikokset tuhosivat avioliittoja, työuria, omaisuutta ja monien elämän, hän jatkoi.

Kommentoi




Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi







  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat