Hongkongin kiivaat protestit jatkuivat, poliisi käytti vesitykkejä ja ampui

HONGKONG

Hongkongin mielenosoituksissa poliisi on käyttänyt vesitykkejä ja ampunut ainakin yhden laukauksen, kertovat viranomaiset. Tämä on ensimmäinen kerta, kun poliisi on käyttänyt asetta sen jälkeen kun mielenilmaukset alkoivat uudelleen kolme viikkoa sitten.

Mielenilmaukset kärjistyivät väkivaltaisiksi yhteenotoiksi Tsue Wanin alueella iltapäivällä. Naamioidut mielenosoittajat piirittivät alakynteen jääneitä poliiseja, joista useat vetivät käsiaseensa esiin ja ainakin yksi siviiliasuinen poliisi myös laukaisi aseensa. Protestoijat heittelivät poliiseja kivillä ja sohivat bambuseipäillä.

Viranomaiset eivät tarkentaneet, ampuiko poliisi kohti mielenosoittajia, vai oliko kyseessä varoituslaukaus ilmaan.

Aikaisemmin päivällä tuhannet ihmiset marssivat rauhallisesti kaatosateessa kaupungin halki. Pieni joukko protestoijia rakensi kuitenkin omia barrikadejaan, joiden takaa he viskoivat mellakkapoliiseja muun muassa polttopulloilla.

Viranomaiset eivät kertoneet kenenkään loukkaantuneen mielenilmauksissa.

Viime viikonloppuna sadattuhannet osoittivat rauhanomaisesti mieltään Hongkongissa. Mielenilmaukset alkoivat kesäkuussa kiistellyn lakialoitteen vuoksi. Se olisi sallinut rikoksesta epäiltyjen luovuttamisen Manner-Kiinaan.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi







  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat