Kuolleena löytyneen Epsteinin vankilassa "useita vakavia epäkohtia", sanoo USA:n oikeusministeri

WASHINGTON

Yhdysvalloissa seksuaalirikoksista syytettyä liikemiestä Jeffrey Epsteinia valvoneilla vanginvartijoilla oli takana pitkä ylityöputki, kertoivat Washington Post ja New York Times maanantaina. Myös maan oikeusministeri William Barr kommentoi samana päivänä, että Epsteinin vankilassa oli "useita vakavia epäkohtia".

–  Olin tyrmistynyt ja totta puhuen vihainen saadessani kuulla siitä, miten vankilan turvaamisessa epäonnistuttiin, Barr kommentoi toimittajille.

Barrin mukaan epäkohdat vaativat huolellista tutkimista.

Alaikäisten tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksikaupasta epäilty Epstein löytyi viikonloppuna kuolleena vankisellistään, ilmeisesti itsemurhan tehneenä.

Ihmetystä on herättänyt se, miten korkean profiilin vanki onnistui tekemään itsemurhan. Epstein oli laitettu aiemmin itsemurhatarkkailuun, koska hänet löydettiin heinäkuussa sellistään tajuttomana ja jälkiä kaulassaan.

Epstein oli vankilassa erikoisyksikössä, jossa häntä olisi pitänyt tarkkailla 30 minuutin välein. New York Times kertoi jo aiemmin lähdetietoihinsa vedoten, että näin ei toimittu yönä, jona Epstein kuoli.

Yhdysvaltain hallinto ja liittovaltion poliisi FBI aloittivat tutkinnan, kun poliitikot, lainvalvontaviranomaiset ja Epsteinin väitetyt uhrit osoittivat järkytyksensä siitä, että Epstein kykeni tekemään itsemurhan ollessaan vangittuna.

Kuolinsyy yhä julkistamatta

Paikallisen ammattiyhdistyksen johtaja ja viranomaislähde vankilasta kertoivat yhdysvaltalaislehdille, että toinen vartijoista oli ylitöissä johdon määräyksestä. Toisen ylityöt olivat jatkuneet jo neljättä tai viidettä päivää peräkkäin.

Ay-johtaja Serene Gregg sanoi Washington Postille, että kyseisessä vankilassa on alle 70 prosenttia tarvittavasta määrästä vanginvartijoita. Tämän vuoksi monet joutuvat tekemään pakollisia ylitöitä ja 60–70 tunnin työviikkoja.

Yhdysvaltain vankeinhoitolaitos ei kommentoinut Greggin lausuntoja Washington Postille.

Epsteinille on tehty ruumiinavaus, mutta tietoja tarkasta kuolinsyystä ei ole vielä julkistettu. New York Timesin lähteen mukaan tutkijat ovat varmoja, että kuolinsyy on itsemurha hirttäytymällä, mutta ennen julkistusta he tahtovat vielä lisätietoja viranomaisilta.

Epsteiniä syytettiin siitä, että hän olisi maksanut seksistä kymmenille alaikäisille tytöille. Nuorimpien uhrien on epäilty olleen 14-vuotiaita.

Rikosten on epäilty tapahtuneen vuosien 2002–2005 aikana.

Uutistoimisto AFP kertoi maanantaina, että kaksi ranskalaisministeriä vaati tutkintaa Epsteinin yhteyksistä Ranskaan. Ministereiden mukaan Yhdysvaltojen tekemässä tutkinnassa ilmeni Ranskaan liittyviä seikkoja, mutta he eivät kertoneet yksityiskohtia.

Epstein omisti asunnon Pariisissa ja oli ollut kaupungissa vain vähän ennen pidätystä.

Lisää muualla

Kommentoi




Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi







  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat