Pääministeri Abe julistautui Japanin parlamentin ylähuoneen vaalien voittajaksi

TOKIO

Japanissa pääministeri Shinzo Abe on julistautunut parlamentin ylähuoneen vaalien voittajaksi. Japanin yleisradion NHK:n ennusteen mukaan Aben johtama hallituskoalitio saa 66–77 paikkaa nyt jaossa olleista 124 parlamenttipaikasta.

Aben liberaalidemokraattisella puolueella LDP:llä ja sen buddhalaisella hallituskumppanilla Komeitolla on jo ennestään 70 ylähuoneen paikkaa, joiden haltijaa ei valittu nyt uudelleen. Ylähuoneessa on kaikkiaan 242 jäsentä.

Aben tähtäimessä on ollut kahden kolmasosan määräenemmistö, jonka turvin hän pystyisi ajamaan läpi muun muassa armeijauudistuksen. Nykyisen perustuslain 9. artikla kieltää Japanilta varsinaisen armeijan ja sotatoimet ulkomailla.

NHK:n ennusteen mukaan hallituskoalitio ei saavuttaisi kyseistä määräenemmistöä.

64-vuotias Abe on nousemassa vaalivoiton myötä Japanin pitkäaikaisimmaksi pääministeriksi. Maata tähän asti pisimpään on tehtävässä johtanut Taro Katsura 1900-luvun alussa.

Lopullisia vaalituloksia odotetaan aikaisintaan maanantaina.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






Uusimmat kotimaan uutiset

  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat