Kiina rauhoitti tilannetta pysäyttämällä juanin heikkenemisen – USA nimesi Kiinan valuuttamanipulaattoriksi

PEKING

Kiina on rauhoittanut tänään tilannetta kauppasodassa Yhdysvaltain kanssa antamalla valuuttansa juanin vahvistua hieman suhteessa dollariin.

Juanin vahvistumisen tarkoitus on osoittaa malttia sen jälkeen, kun Yhdysvaltain valtiovarainministeriö nimesi Kiinan virallisesti valtioksi, joka manipuloi valuuttaansa. Päätös tuli sen jälkeen, kun Kiinan valuutta juan laski maanantaina alimmalle tasolleen suhteessa Yhdysvaltain dollariin sitten vuoden 2010.

Valuuttakiistan hellittäminen on edesauttanut arvopaperimarkkinoiden rauhoittumista. New Yorkin arvopaperimarkkinat olivat alkuillasta niukasti plussalla eilisen jyrkän syöksyn jälkeen. Euroopassa Lontoon ja Frankfurtin pörssit päätyivät vajaan prosentin miinukselle. Helsingin pörssi pysyi liki ennallaan.

Sen jälkeen, kun Yhdysvallat on julistanut Kiinan valuuttaansa manipuloivaksi valtioksi, Yhdysvaltain valtiovarainministeri pyytää Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää "poistamaan epäreilut kilpailuedut, jotka syntyivät Kiinan viimeisimpien toimien seurauksena". Nimeämistä pidetään osin vain symbolisena, mutta Guardianin mukaan Yhdysvaltojen viimeisin siirto täyttää presidentti Donald Trumpin vaalilupauksen nimetä Kiina valuutan manipuloijaksi.

–  Kiina yrittää jatkossakin saada satoja miljardeja dollareita, jotka he ovat vieneet USA:lta epäreilun kaupankäynnin ja valuutan manipuloinnin avulla. Niin yksipuolista, tämä olisi pitänyt lopettaa monia vuosia sitten! Trump puhkui Twitterissä.

Juanin viime päivien kurssikehitys on ruokkinut epäilyksiä siitä, että maan hallinto alentaisi keinotekoisesti juanin kurssia lievittääkseen Yhdysvaltain kauppatullien vaikutusta talouteensa.

Yhdysvallat on jo pitkään syyttänyt Kiinaa valuuttakurssilla keinottelusta, jolla maan katsotaan tukevan vientitalouttaan. Kiina on perinteisesti kiistänyt nämä syytökset.

Juanin heikentyminen pysähtyi

Kiinan valuutan juanin heikentyminen dollariin nähden näyttää pysähtyneen ainakin toistaiseksi. Yhdellä dollarilla sai tiistaina päivällä hieman yli seitsemän juania.

Maanantaina juan heikentyi noin 7,1 juaniin dollaria vastaan, eli alimmalle tasolleen sitten vuoden 2010. Juanin arvo vaihtelee Kiinan keskuspankin päivittäin määrittämän valuuttaputken sisällä.

Seitsemää juania dollarilta oli aiemmin pidetty rajana, jota enempää Kiina ei antaisi valuuttansa heikentyä. Siksi rajan rikkoutumista maanantaina oli pidetty merkittävänä tapahtumana Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasuhteiden kannalta.

Juanin heikentyminen lievittää Yhdysvaltain tullien vaikutuksia Kiinan viennissä Yhdysvaltoihin ja toisaalta heikentää yhdysvaltalaisten tuotteiden kilpailukykyä Kiinan markkinoilla.

Maataloustuotteet hiertävät

Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasota lähti jälleen kärjistymään viime torstaina, kun Trump ilmoitti asettavansa kymmenen prosentin tullimaksut 300 miljardin dollarin arvoiselle tuonnille Kiinasta.

Uusien tullimaksujen on määrä tulla voimaan syyskuun alusta. Niiden myötä käytännössä kaikki Kiinasta Yhdysvaltoihin tuotavat tavarat olisivat tullien piirissä.

Tiistaina Kiinan kauppaministeriö ilmoitti myös uusista toimista Yhdysvaltoja vastaan, kun se kertoi, että Kiinan valtio-omisteiset yritykset ovat keskeyttäneet yhdysvaltalaisten maataloustuotteiden ostamisen. Maiden välisen kauppasodan viimeisimmästä vaiheesta uutisoi muun muassa CNN.

Kiina kertoi vasta viime viikolla alkaneensa lisätä maataloustuotteiden tuontia Yhdysvalloista.

Maataloustuotteet, kuten soijapavut ja porsaanliha, ovat olleet Yhdysvalloille yksi kauppaneuvottelujen avainkysymyksistä. Trump on katsonut, ettei Kiina ole ostanut sovittuja määriä maataloustuotteita.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat