Pyykinpesulle ja ruoanlaitolle voidaan laskea hinta – kotitaloustöiden osuus Suomen taloudesta on suuri, arvioi Tilastokeskus

HELSINKI

Kotitaloustöiden osuus Suomen kansantaloudesta on suuri, arvioi Tilastokeskus. Kotitaloustyön bruttoarvonlisäys oli 95 miljardia euroa vuonna 2016.

Bruttokansantuote oli samaan aikaan 216 miljardia euroa. Kotitaloustuotantoa ei lasketa bkt:hen kuin pieneltä osin.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Katri Soinne kertoo, että kotitaloustuotantoa laskettaessa yritetään määritellä rahallinen arvo esimerkiksi sille, kun kotitaloudet siivoavat, laittavat ruokaa, pesevät pyykkiä, hoitavat lapsia ja käyvät kaupassa itse.

–  Ideana on se, että jos se on toiminto, jonka joku muu voi tehdä, eikä oma läsnäolo ole välttämätöntä, niin silloin se lasketaan kotitaloustuotannoksi, Soinne sanoo.

–  Jos vie lapsen harrastukseen, se on kotitaloustuotantoa, koska joku muukin voisi sen tehdä.

Käytännössä kotitaloustyön arvo määritellään siten, että lasketaan palkka, jonka ulkopuolinen saisi tehdessään puolestasi kotitöitä.

On olemassa selvä raja, mitä lasketaan kotitaloustuotannoksi ja mitä ei. Esimerkiksi kuntosalilla käynti ei täytä Sointeen mukaan kotitaloustuotannon kriteerejä, koska kukaan muu ei voi hikoilla salilla puolestasi.

Kotitaloustyön 95 miljardin euron bruttoarvonlisäys jakautui vuonna 2016 siten, että bkt:n ulkopuolelle jäi 79 miljardia euroa ja bkt:hen sisältyi 16 miljardia euroa.

Tilinpidon ulkopuolelle rajattu osuus kotitaloustuotannosta vastasi 36,5 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Kansainvälinen ohjeistus vasta viime vuonna

Täsmällistä tietoa ei ole vielä siitä, mikä on Suomen kotitaloustuotannon arvo suhteessa bkt:hen verrattuna muihin maihin.

–  Vasta vuosi sitten saatiin yhteinen kansainvälinen ohjeistus näiden lukujen laatimiseksi, Soinne kertoo.

Suomessa lähdetään siitä, kuinka paljon työtä on tehty, ja lasketaan sille tuntihinta. Muissa maissa on erilaisia versioita palkkojen laskemisesta. Suuntaa antavia tietoja kuitenkin on.

–  Sanotaan, että 30–45 prosentin välillä se on suhteutettuna bkt:hen muissakin maissa, Soinne sanoo.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 10.07: Pieni osa kotitaloustyöstä sisältyy bkt:hen. Aiemmin kerroimme, että palkatonta kotitaloustyötä ei lasketa bkt:hen.

STT

STT
Lisää muualla

Kommentoi




Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi








  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat