Sandvik aloittaa yt-neuvottelut, Suomessa voi vähentyä 50 henkilötyövuotta

HELSINKI

Kaivoslaitteita valmistava Sandvik aloittaa yt-neuvottelut. Suomessa vakinaisen henkilökunnan määrä saattaa alustavan suunnitelman mukaan vähentyä noin 50 henkilötyövuodella.

–  Ensi vuodelle ennakoidaan laskevaa tilauskertymää ja kiristyvää markkinatilannetta. Sandvik sopeuttaa toimintaansa vastaamaan muuttuvaa tilannetta ja pyrkii turvaamaan kilpailukyvyn myös laskevassa suhdanteessa. Tämän johdosta Sandvik Mining and Construction aloittaa yhteistoimintaneuvottelut koskien Sandvik Mining and Rock Technology -liiketoiminta-alueen toiminnan kansainvälistä tehostamista, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Yhtiön mukaan mahdollisten toimenpiteiden tarve ja sisältö vaihtelee Sandvikin Suomen toiminnoissa liiketoiminnoittain. Toteutuessaan suunnitellut toimenpiteet saattavat johtaa henkilöstövähennyksiin, lomautuksiin, tehtävämuutoksiin ja muihin muutoksiin työn organisoinnissa.

Sandvikilla on Suomessa toimintaa Tampereella, Turussa, Lahdessa ja Vantaalla. Yhtiö työllistää Suomessa noin 2  400 henkilöä. Tampereella työskentelee noin 1  400, Turussa noin 650 ja Lahdessa noin 150 henkilöä.

Tehostamisohjelmalla tavoitellaan 800 henkilötyövuoden vähentämistä kansainvälisesti. Yt-neuvottelut aloitetaan ensi viikolla, ja tavoitteena on saada ne päätökseen kuudessa viikossa.

Viime vuonna konserni työllisti kaikkiaan 42  000 ihmistä, ja sillä oli työntekijöitä ja toimintaa yli 150 maassa, yhtiön tiedotteessa kerrotaan. Liikevaihto oli noin 100 miljardia Ruotsin kruunua.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat