Saksa väisti täpärästi taantuman – bkt kasvoi hivenen kevään notkahduksesta

HELSINKI

Saksa väisti taantuman heinä-syyskuussa. Maan tilastokeskuksen mukaan bruttokansantuote kasvoi 0,1 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Etukäteen ennustettiin, että bruttokansantuote olisi ollut laskussa.

Vakiintuneen määritelmän mukaan kansantalous on taantumassa, kun bkt supistuu kahtena peräkkäisenä vuosineljänneksenä.

Kasvu oli pääasiassa kuluttajien ja valtion kulutuksen varassa. Viennissä ja rakennusalalla oli myös kasvua.

Huhti-kesäkuun tiedot tarkentuivat samalla aavistuksen heikommiksi. Laskua oli 0,2 prosenttia ennakkotiedoissa kerrotun 0,1 prosentin sijaan.

Saksa on Euroopan suurin kansantalous, joten sen kasvun hidastuminen synkentää koko maanosan talousnäkymiä.

Saksan hallitus leikkasi lokakuussa ennustettaan ensi vuoden talouskasvusta 1,5 prosentista yhteen prosenttiin. Tämän vuoden osalta kasvuennuste on 0,5 prosenttia.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat