Posti varoittaa mahdollisen lakon vaikutuksista joulusesonkiin – ei aio palkata tavallista enemmän vuokratyövoimaa

HELSINKI

Työtaisteluihin varautuva Posti ei aio palkata lähestyvän joulusesongin ajaksi tavallista enemmän vuokratyöntekijöitä.

–  Viime vuonna sesonkia varten palkattiin 3  000 työntekijää. Näin olemme toimimassa tänäkin vuonna, sanoo Postin väliaikainen toimitusjohtaja Turkka Kuusisto STT:lle.

Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) kertoi viime viikolla eduskunnan kyselytunnilla lähettäneensä Postille viestin, ettei rikkurityövoimaa hyväksytä mahdollisen työtaistelun aikana.

Kuusiston mukaan Posti on sitoutunut siihen, että se ei lisää vuokratyövoiman tarvetta lakon takia. Hän tähdentää, että väliaikaisen ja täydentävän työvoiman käyttö joulusesongin aikana on Postille normaalia toimintaa ja sen tarpeesta on ilmoitettu henkilöstölle etukäteen.

–  Joulusesonkina Posti on aina tarvinnut kausiapulaisia, ja olemme käyttäneet kausiapuna myös vuokratyövoimaa. Tämä normaali käytäntö varmastikin jatkuu myös tänä vuonna, Kuusisto sanoo.

Ammattiliitto PAU on kertonut suunnittelevansa laajaa lakkoa Postissa. Lakko alkaisi maanantaina 11. marraskuuta, ja se koskisi noin 9  000:ta työntekijää.

Kuusiston mukaan laajamittaiset tai pitkään jatkuvat lakot vaikuttaisivat Postilla kaikkien tuotteiden kulkuun.

Lakko toisi jakeluun jopa viikkojen viiveitä

Posti on kertonut aiemmin, että jakeluun on odotettavissa jopa viikkojen viiveitä, jos lakko toteutuu. Arvio koskee painettuja lähetyksiä eli kirjeitä, aikakauslehtiä ja mainoksia. Myös pakettien toimituksiin voisi Postin mukaan aiheutua useamman päivän viiveitä.

PAUn mukaan postinjakelu, käsittely ja kuljetus ovat lakossa kaksi viikkoa, jollei työehtosopimusneuvotteluissa ja pakettilajittelijoiden tilanteesta päästä työnantajan kanssa sopuun.

Auto- ja kuljetusalan työntekijöitä edustava AKT ja muut kuljetusliitot ovat sanoneet olevansa valmiita tukemaan postityöntekijöiden lakkoa. Kuljetusliittojen mukaan ne tekevät pikaisia päätöksiä tukitoimista, jos Posti aikoo rikkoa työtaistelua vuokratyöntekijöillä.

Myös Ilmailualan unioni ja Suomen Elintarviketyöläisten liitto ovat ilmoittaneet olevansa valmiita tukitoimiin.

Posti pitää kiinni pakettilajittelijoiden tes-siirrosta

PAUn ja työnantajaliitto Paltan välistä työriitaa ratkotaan jo valtakunnansovittelijan johdolla. Osapuolet tapaavat seuraavan kerran torstaina.

Neuvotteluja ovat vaikeuttaneet erimielisyydet pakettilajittelijoiden tilanteesta. PAU ei hyväksy Postin päätöstä siirtää noin 700 pakettilajittelijaa Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin marraskuun alusta alkaen. PAUn mukaan muutos heikentää työntekijöiden palkkoja.

Syyskuussa Postin hallitus päätti, että pakettilajittelijoiden palkkoihin tulee yli kahden vuoden siirtymäaika. Posti pitää kuitenkin yhä kiinni työehtosopimuksen vaihdoksesta.

–  Yhtiön hallitus on tehnyt päätöksen tämän asian osalta, ja tämä asia on meidän näkökulmastamme käsitelty, Kuusisto sanoo.

Posti: Lakolla voisi olla merkittävä vaikutus tulokseen

Posti varoitti tänään osavuosikatsauksessaan, että lakolla voisi olla merkittävä vaikutus yhtiön tämän vuoden tulokseen. Iso osa Postin tuloksesta tehdään loppuvuodesta ja etenkin joulusesongin aikaan.

–  Tämän sesongin onnistuminen on erittäin tärkeää sekä asiakkaillemme että Postille, Kuusisto sanoi tiedotteessa.

Postin tulos parani vuoden kolmannella neljänneksellä. Heinä-syyskuun oikaistu liikevoitto oli 12 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna samaan aikaan oli 5 miljoonaa euroa.

Liikevaihto kasvoi seitsemän prosenttia vertailukaudesta ja kohosi 381 miljoonaan euroon.

Samalla Posti myönsi, että jakelussa on ollut tietyillä alueilla "laatuhaasteita" heinä-syyskuun aikana. Postin mukaan ongelmien syynä olivat henkilöstövaje ja rekrytointiongelmat sekä PAUn laittomat lakot elo-syyskuussa.

Kuusisto sanoi STT:lle, että Postilla on ollut työvoimavajetta ennen kaikkea Helsingin ja Uudenmaan alueella. Hänen mielestään ongelmat eivät johdu erityisesti Postista, vaan liittyvät yleiseen työvoimapulaan Helsingin seudulla. Posti pyrkii palkkaamaan lisää työvoimaa, jotta jakeluhäiriöt saadaan kitkettyä.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat