Pieni osa postista viivästyy loppuviikon aikana – jakelussa paikallisia viiveitä postilakon jälkeen

HELSINKI

Postin mukaan valtaosa lähetyksistä on saatu asiakkaille luvatussa ajassa. Tämänhetkisen arvion mukaan postinjakeluun voi tulla vuorokauden viive. Viive koskee pääosin kirjeitä, päiväpostin mukana jaettavia lehtiä ja markkinointilähetyksiä.

Posti kertoo, että viive koskee joitakin alueita Katajanokan, Kasarmitorin, Lauttasaaren, Käpylän, Oulunkylän ja Puistolan alueita Helsingissä, Ruissalon, Hepokullan, Itäharjun ja Kupittaan alueita Turussa sekä keskusta-aluetta ja Kalevaa Tampereella. Lisäksi viive koskee Jyväskylän keskusta-aluetta ja Kuokkalaa sekä Naantalia, Lempäälää, Valkeakoskea.

Postin mukaan joissakin Oulun ja Tampereen alueille saapuvissa paketeissa saattaa olla vuorokauden viive.

–  Poikkeustilanteen vuoksi lähetyksiä voi olla normaalia enemmän jakelutoimipaikoissamme. Se saattaa aiheuttaa paikallisia ja lyhytaikaisia viiveitä jakelussa joidenkin lähetysten osalta, kertoo Postin ohjauskeskuksen johtaja Jarmo Ainasoja tiedotteessa.

Posti ja logistiikka-alan unionin PAU:n lakot päättyivät myöhään tiistai-iltana. Postin mukaan toiminta on nyt normalisoitumassa. Poikkeusjärjestelyjä puretaan asteittain loppuviikon aikana.

Osassa lähetyksistä voi näkyä poikkeavia seurantatietoja, vaikka lähetys kulkee luvatussa aikataulussa.

Lakot eivät vaikuttaneet sanomalehtien varhaisjakeluun eivätkä rahti- tai varastopalveluihin. Lakon ulkopuolelle rajattiin myös kansalaisten terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät työtehtävät.

PAU aloitti työtaistelun jakelun ja käsittelyn tehtävissä sunnuntai-iltana vastalauseena Postin aikeille siirtää työntekijöitä Teollisuusliiton ja Medialiiton työehtosopimukseen. PAU:n mukaan siirto aiheuttaisi työntekijöille 30–50 prosentin ansionalennukset ja lukuisia muita heikennyksiä työehtoihin.

PAU keskeytti lakkonsa tiistai-iltana, koska järjestö sai lisäselvityksen omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd.) vaatimasta aikalisästä kiistassa.

Kommentoi








Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat