Suomalaisista osakerahastoista lähti liki neljä miljardia alkuvuonna – epävarmuus kasvattaa korkorahastojen suosiota

HELSINKI

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin kesäkuussa nettomääräisesti lähes 600 miljoonaa euroa, kertoo Finanssiala. Eniten uusia sijoituksia kertyi pitkän ja lyhyen koron rahastoihin, nettomääräisesti yhteensä lähes 520 miljoonaa euroa.

Osakerahastoista lunastettiin kesäkuussa 43 miljoonaa euroa. Vuoden alusta osakerahastoista on siirretty rahaa pois yli 3,8 miljardia euroa. Korkorahastot ovat taas alkuvuonna keränneet merkintöjä lähes 2,4 miljardin euron edestä.

Suomalaisissa sijoitusrahastoissa oli kesäkuun lopussa yhteensä 117 miljardia euroa. Pörssikurssien nousun myötä summa on kasvanut suuremmaksi kuin koskaan ennen ja ohittanut vuoden 2017 ennätyksen, joka oli 116,2 miljardia euroa.

Asiantuntija Mariia Somerla Finanssialasta arvioi, että korkorahastojen suosion kasvu on seurausta epävarmuudesta osakemarkkinoilla. Korkosijoittajat ovat kesäkuussa saaneet hyviä tuottoja, kun Saksan 10 vuoden joukkovelkakirjan laina korko saavutti pitkällä aikavälillä alimman tasonsa. Odotukset talouskasvun hidastumisesta laskivat inflaatiopaineita ja vähensivät tarvetta kiristää rahapolitiikkaa, mikä on näkynyt laskevina korkoina.

–  Keskuspankkien kevyempi rahapolitiikka antaa tukea osakemarkkinoiden kehitykselle ennen toisen vuosineljänneksen tulosjulkistuksia. Ilmassa on kuitenkin epävarmuutta, mikä näkyy luottamusindikaattoreissa ja jo annettujen tulosvaroituksien määrässä, Somerla summasi Finanssialan tiedotteessa.

Hän muistutti, että globaalien riskien kasvaessa sijoitusten hajautus on tärkeää.

Pohjois-Amerikasta vedettiin rahaa

Osakerahastoista suurinta suosiota nauttivat kesäkuussa globaalisti sijoittavat rahastot, joihin sijoitettiin nettomääräisesti yhteensä 45 miljoonaa euroa. Eniten pääomia menettivät kehittyville markkinoilla sijoittavat rahastot, joista lähti 42 miljoonaa euroa.

Vuoden alusta suurimman takapakin ovat ottaneet Pohjois-Amerikan markkinoille sijoittavat osakerahastot, joista on lähtenyt 1,15 miljardia euroa. Maailmanlaajuiset, Eurooppa-rahastot ja kehittyville markkinoille sijoittavat osakerahastot ovat kaikki menettäneet vuoden alusta lähtien noin 700 miljoonaa euroa.

Pitkän koron rahastoissa kertyi eniten uusia sijoituksia euroalueen valtionlainoihin, joihin virtasi kesäkuussa nettomääräisesti 130 miljoonaa ja vuoden alusta 300 miljoonaa. Myös korkeariskiset yrityslainat kiinnostivat ja keräsivät alkuvuonna nettomerkintöjä 425 miljoonan euron edestä.

Tilastokeskuksen vuoden 2016 varallisuustutkimuksen mukaan 31 prosentilla suomalaisista kotitalouksista oli rahastosijoituksia. Näiden rahastosijoitusten mediaani oli 5  000 euroa. Suomeen on rekisteröity 24 rahastoyhtiötä, joilla on tarjolla yhteensä noin 500 rahastoa.

Osake- ja korkorahastojen lisäksi tarjolla on myös yhdistelmärahastoja, jotka sijoittavat sekä korkopapereihin että osakkeisiin ja vaihtoehtoisia rahastoja, jotka sijoittavat esimerkiksi asuntoihin tai metsään.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat