Keitele-Forestin liikevoitto kasvoi Alajärven-tehtaan investoinnista huolimatta – yritys uskoo, että tuotanto kasvaa talouskasvun hiipumisesta huolimatta

Keitele Forestin liiketulos ja omavaraisuusaste kasvoivat selvästi viime tilivuoden aikana mittavista investoinneista huolimatta.

Syyskuun alusta 2017 elokuun loppuun 2018 yltäneellä tilikaudellaan yrityksen liikevoitto kasvoi 22,6 miljoonaan euroon (19,1 miljoonaa euroa) ja omavaraisuusaste parani 38,8 prosenttiin (37,6 prosenttia).

Liikevaihto kasvoi vajaalla 30 miljoonalla eurolla 266 miljoonaan euroon.

Tulos on hyvä, sillä yhtiön taloutta rasittivat tilikaudella sekä tukkiraaka-aineen hinnannousu että 38 miljoonan euron investointi Alajärven sahalaitokseen. Konserni investoi syksyllä päättyneellä tilikaudella 43,3 miljoonaa eurolla.

Tilikauden aikana Keitele Forest toimitti sahatavaraa yli 786 000 kuutiometriä (+7,2 prosenttia), vaikka Alajärven tehdas oli investoinnin vuoksi seisahduksissa useita kuukausia.

Yhtiö ennakoi, että sahatavaran kulutuksen kasvu hiipuu lähitulevaisuudessa Kiinan ja Aasian markkinoilla, ja että tukin hinnannousu vaikeuttaa suomalaisen sahateollisuuden markkinaosuuden puolustamista. Keitele Forest kuitenkin uskoo, että investoinnit tuottavuuden parantamiseen ja laatuun turvaavat sen kilpailukyvyn.

Kommentoi




Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi








  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat