IMF:n entinen johtaja Lagarde varoittaa maailmantalouden kasvun olevan uhattuna

WASHINGTON

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n entinen johtaja Christine Lagarde varoittaa, että maailmantalouden kasvu on haurasta ja uhattuna.

Lagarde kiittelee keskuspankkien tehneen paljon työtä sen eteen, että tilanteen kehittyminen lamaksi estetään. Hän kehottaa poliittisia päättäjiä nousemaan nyt esiin, jotta ihmisten aiheuttamia haavoittuvuuksia pystyttäisiin vähentämään.

Lagarde arvosteli uutistoimisto AFP:n haastattelussa itse aiheutettuja ongelmia. Hän sanoi, että esimerkiksi brexitin kaltaiset ongelmat ovat ihmisten aiheuttamia, ja ihmiset pystyvät myös ne korjaamaan.

"Keskinkertaista kasvua"

IMF:n ex-johtaja kommentoi maailmantalouden tilaa samoihin aikoihin kun OECD ennusti kasvuvauhdin hidastuvan vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin aikaisiin lukemiin.

Järjestön torstaina julkaisema talouskatsausraportti povaa maailmantalouden kasvavan tänä vuonna 2,9 prosenttia ja ensi vuonna kolme prosenttia. Aiemmin OECD:n ennustama kasvuluku oli tälle vuodelle 0,3 prosenttiyksikköä suurempi ja ensi vuodelle 0,4 prosenttiyksikköä suurempi.

Järjestön mukaan maailmantaloutta varjostavat etenkin kauppakiistat, jotka ovat heikentäneet sijoituksia ja luottamusta talouteen.

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin kauppasota Kiinan kanssa on heikentänyt yritysten investointeja ja vientiä aikana, jolloin Kiinan talous on siirtymässä hitaamman kasvun tielle.

–  Meillä on tällä hetkellä melko keskinkertaista kasvua, joka on haurasta ja uhan alla, Lagarde sanoi.

Työpaikkoja ja vakautta

Lagarde on nousemassa Euroopan keskuspankin EKP:n johtoon marraskuun alussa. Hän on ensimmäinen nainen EKP:n pääjohtajana.

Euroopan parlamentin enemmistö tuki Lagarden valintaa aiemmin tällä viikolla järjestetyssä äänestyksessä. Parlamenttia pitää kuulla nimityksestä, mutta varsinainen päätös kuuluu jäsenmaille.

EKP:n pääjohtajana Lagarde aikoo keskittyä työpaikkojen ja vakauden luomiseen. Hän on ottamassa tehtävää vastaan tilanteessa, jossa Yhdysvaltojen presidentti on toistuvasti hyökännyt Yhdysvaltojen keskuspankin tekemiä korkopäätöksiä vastaan. Presidentin mielestä pankki ei ole laskenut ohjauskorkoa riittävän voimakkaasti.

Trump on myös kritisoinut EKP:n nykyistä johtajaa Mario Draghia. Trumpin mukaan Draghi on pyrkinyt tarkoituksella heikentämään euroa ja tavoitellut näin epäreilua taloudellista hyötyä. Draghi on kiistänyt syytökset.

Toiset ovat taas syyttäneet Draghia siitä, että negatiivisilla koroilla pyritään virkistämään EU:n jähmeää taloustilannetta.

Lagarden mukaan kokemus osoittaa, että tulokset eivät ole olleet hyviä tapauksissa, joissa poliitikot puuttuvat keskuspankkien itsenäisyyteen. Hän kuitenkin lisäsi, että keskuspankkiirien pitäisi olla "ennustettavampia".

–  Heidän pitäisi pysyä faktoissa ja datassa, jotta he olisivat ennustettavampia.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat