Finanssivalvonta: Vakuutusalan johtajien osaamista voidaan kehittää koulutuksella – LähiTapiolan uusi pääjohtaja saa lisäperehdytystä

HELSINKI

Vakuutusyhtiöiden johtajanimityksiä käsitellään aina tapauskohtaisesti, koska tehtävät ja valittavat ovat aina erilaisia, toteaa Finanssivalvonnan vakuutusvalvonnan osastopäällikkö Kaisa Forsström STT:lle.

–  Vakuutusyhtiölaki lähtee siitä, että vakuutusyhtiötä on johdettava ammattitaitoisesti. Yhtiöllä on oltava terveet, varovaiset liikeperiaatteet, luotettava hallinto ja ammattimainen johto. Ylimpien tehtävien, kuten pääjohtaja- tai toimitusjohtajatehtävien osalta on vielä tarkempia säännöksiä, että pitää olla tehtävään nähden riittävä kokemus ja osaaminen.

Pätevyyttä arvioitaessa tarkastellaan nimitettävän kokemusta ja osaamista vakuutustoimialalta tai sen lähellä olevalta toimialalta.

–  Jos toimivaan johtoon tulee ihan toimialan ulkopuolelta, niin käytännössä usein koulutusohjelmilla ja perehdyttämisellä löydetään ratkaisuja. Se on ihan normaali tilanne, Forsström sanoi.

Helsingin Sanomat uutisoi keskiviikkona Finanssivalvonnan arvioineen, että LähiTapiola-ryhmän uudelta pääjohtajalta Juha Koposelta puuttuu riittävä vakuutusalan tuntemus tehtäviensä hoitamiseen.

Forsström ei ottanut kantaa LähiTapiolan pääjohtajanimitykseen tai muihin yksittäisiin valvottaviin.

–  Nimitykset ja niiden kohtalo ovat tietenkin aina yhtiön päätöksiä. Fiva ottaa kantaa siihen, ovatko osaaminen ja koulutus sellaisia, että vaatimukset täyttyvät, Forsström sanoi.

Johtajavaihdos vuodenvaihteessa

LähiTapiolan henkivakuutusyhtiön hallintoneuvoston puheenjohtajan Totti Salkon mukaan Koponen on kompetentti, kun hän ottaa tehtävät vastaan vuoden vaihteessa.

–  Ei ole syytä epäillä, että hän ei aloittaisi tehtävässä, Salko sanoi HS:lle.

Koponen nimitettiin LähiTapiolan pääjohtajaksi huhtikuussa, ja hänen on määrä aloittaa tehtävässään ensi vuoden alussa. Hän seuraa pääjohtajana kuluvan vuoden lopussa eläkkeelle jäävää Erkki Moisanderia.

Kauppatieteiden maisteri Koponen, 53, on aiemmin toiminut muun muassa Veikkauksen toimitusjohtajana ja lääkejakelija Tamron konsernijohtajana.

Kommentoi








Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat