Fiat Chrysler vetäytyy tarjouksestaan yhdistyä Renaultin kanssa

PARIISI

Italialais-yhdysvaltalainen autonvalmistaja Fiat Chrysler vetäytyy tarjouksestaan yhdistyä ranskalaisen autonvalmistaja Renaultin kanssa.

Vain hieman ennen Fiatin ilmoitusta Renaultin johtoryhmä oli jälleen siirtänyt päätöstä siitä, aikovatko he sitoutua Fiatin tarjoukseen. Renaultin mukaan syynä on se, että Renaultin suurin omistaja Ranska on pyytänyt äänestyksen siirtämistä.

Financial Timesin asiasta perillä olevien lähteiden mukaan johtokunta oli sanonut, että Ranskan valtio on pyytänyt päätöksen siirtämistä noin viikolla, jotta maan hallinto voisi suoraan keskustella yhdistymisestä Nissanin kanssa.

Ristiinomistuksen kautta Renaultin kanssa allianssissa oleva Nissan on ollut yhdistymisen suhteen hapan, sillä yhtiö pelkää jäävänsä sivuosaan fuusioyhtiössä.

Yhden asiasta perillä olevan lähteen mukaan Fiat päätti vetäytyä yhdistymisestä, kun sille kävi ilmi, että Ranskan hallitus ei ollut vakuuttunut Fiatin vakuutteluista, että Renaultin työntekijöiden työpaikat säilyvät.

STT

Lisää muualla

Kommentoi




Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat