Fazer ostaa kaurajuomistaan tunnetun Kaslinkin

HELSINKI

Fazer on ilmoittanut ostavansa kotimaisen kauratuotteita valmistavan Kaslinkin. Kauratuotteet tulevat osaksi Fazerin Lifestyle Foods -tuoteryhmää.

Kauppa vaatii toteutuakseen vielä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän.

Fazer ilmoitti viime viikolla ravintolatoimintansa myynnistä monikansalliselle Compass Groupille. Yhtiön mukaan se keskittyy nyt kuluttajatuotteisiin, ja kasvua haetaan kasvipohjaisista tuotteista.

–  Kaslink on innovatiivinen toimija, jolla on vahva kaupallinen näkemys, moderni tuotantolaitos ja teknologiseen tietotaitoon perustuva tuotannollinen osaaminen. Nämä yhdessä luovat erittäin kilpailukykyisen perustan kestävän kehityksen mukaisten kaurapohjaisten tuotteiden myyntiin, markkinointiin ja valmistukseen kansainvälisesti, sanoo Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum tiedotteessa.

Kaslink on kouvolalainen perheyritys, joka on erikoistunut muun muassa kauramaidon ja kauravälipalojen valmistamiseen. Yhtiöllä on 170 työtekijää, ja sen liikevaihto oli viime vuonna 65 miljoonaa euroa.

–  Fazerin kautta meille tarjoutuu mahdollisuus laajentua kansainväliseksi toimijaksi entistäkin nopeammin, Kaslinkin luova johtaja Juha-Petteri Kukkonen sanoo tiedotteessa.

STT:lle Kukkonen kertoo, että yrityskaupan toteutuessa toiminta jatkuu Kymenlaaksossa vanhaan malliin, mutta yhtiö ja työntekijät siirtyvät osaksi Fazer-konsernia.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat