Euromaiden valtiovarainministerit sopuun euroalueen budjetista

LUXEMBURG

Euromaiden valtiovarainministerit pääsivät myöhään illalla sopuun euroalueen kilpailukyvyn parantamiseen tähtäävästä euroalueen budjetista. Budjetin perustamisesta oli sovittu jo aiemmin, mutta nyt yhteisymmärrykseen päästiin myös euroalueen budjetin rahoituksesta ja hallinnosta.

Euroalueen budjetti on yksi Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ajamista talousuudistuksista. Suomi on jarrutellut kunnianhimoisia suunnitelmia yhdessä muiden Hansaryhmään kuuluvien maiden kanssa.

Budjetti rahoitetaan EU:n normaalin budjetin kautta, eli sen koko sovitaan osana isoja neuvotteluita EU:n rahankäytöstä. Koko on jäämässä 17 miljardiin euroon seitsemän vuoden aikana.

Lisäksi ministerit sopivat, että jäsenmailla on mahdollisuus antaa budjettivälineelle myöhemmin lisärahoitusta. Jäsenmailta kerättävää lisärahoitusta varten tarvitaan hallitusten välinen sopimus.

–  Tämä on merkittävä ensimmäinen askel, eikä vain symbolinen, kuvaili talouskomissaari Pierre Moscovici, joka osallistui Luxemburgissa viimeiseen euroryhmän kokoukseensa.

Kohteena talouden kipukohdat

Mihin rahaa käytettäisiin? Lähtökohtana on, että jäsenmaat voisivat saada rahaa uudistuksiin ja investointeihin, joilla puututaan kunkin jäsenmaan talouden kipukohtiin.

Kuten ennakkoon laskettiin, Suomen arvioidaan olevan maksajan roolissa. Se siis maksaa euroalueen budjettiin enemmän kuin se siitä saa. Karkean arvion mukaan Suomi maksaisi 300 miljoonaa euroa seitsemän vuoden aikana ja voisi saada takaisin noin 200 miljoonaa.

Euroryhmän puheenjohtajan Mario Centenon mukaan kaikki jäsenmaat saavat takaisin ainakin 70 prosenttia siitä, mitä ne sijoittavat.

–  Tämä on instrumentti kaikille euroalueen jäsenille. Jopa varakkaimmat jäsenmaat saavat rahaa takaisin, Centeno sanoi.

Tiedotustilaisuudessa Centenolta kysyttiin, kuinka vahingollisia Hansamaat ovat olleet kunnollisen euroalueen perustamisessa. Centeno vastasi tärkeiden päätösten vaatineen aikaa.

–  Olen täysin vakuuttunut, että aika näyttää meidän olleen oikeassa ottaessamme tämän askeleen, Centeno sanoi.

Talouskuria painottavassa Hansamaiden ryhmässä ovat vaihtelevasti olleet mukana ainakin Suomi, Ruotsi, Tanska, Hollanti, Baltian maat ja Irlanti.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat