EKP jatkaa asuntovelallisten kissanpäiviä puolella vuodella – ohjauskorot pysyvät ennätysalhaalla

VILNA

Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto päätti torstaina pitää ohjauskorkonsa ennallaan ja ilmoitti odottavansa, että korot pysyvät nykyisellä tasollaan ainakin ensi vuoden puoliväliin asti.

EKP:n aiempi linjaus oli, että ohjauskorot pysyisivät nykyisellä tasollaan vähintään kuluvan vuoden loppuun asti. Alhainen ohjauskorko ohjaa myös euribor-korkoja, joihin suurin osa suomalaisista asuntolainan ottajista on sitonut lainansa.

Toukokuun inflaatio euroalueella oli Eurostatin mukaan vain 1,2 prosenttia, eli melko kaukana keskuspankin tavoitteesta, jonka mukaan hintojen pitäisi nousta keskipitkällä aikavälillä hieman alle kahden prosentin vuositahtia.

Inflaatio euroalueella on pysynyt sitkeästi matalana ja EKP ennakoi, ettei se tänäkään vuonna yllä korkeammaksi kuin 1,3 prosenttiin. Neuvosto piti näin ollen ohjauskoron 0,00 prosentissa, talletuskoron –0,40 prosentissa ja maksuvalmiusluoton koron 0,25 prosentissa.

Talouskasvu pysyy maltillisena

EKP:n pääjohtaja Mario Draghi ilmoitti tiedotustilaisuudessa keskuspankin ennakoivan, että euroalueen talouskasvu jää tänä vuonna 1,2 prosenttiin. Ensi vuonna ja sitä seuraavana vuonna 2021 tahdin pitäisi taas kiihtyä hiukan, 1,4 prosenttiin.

Draghin mukaan talouskasvu jää tämän vuoden toisena ja kolmantena neljänneksenä hieman heikommaksi kuin aluksi odotettiin. Kansainväliset kauppakiistat painavat kasvun näkymiä.

–  Tämä heijastaa kansainvälisen kaupan heikkoutta ympäristössä, jossa epävarmuus jatkuu ja painaa erityisesti euroalueen teollisuutta, Draghi sanoi.

Aiemmin keväällä EKP oli ennakoinut tälle vuodelle hitaampaa 1,1 prosentin kasvua. Kahden seuraavan vuoden ennustetta rukattiin sitä vastoin hiukan alaspäin.

Keskuspankki kertoi samalla lisätietoja pankeille suunnatusta rahoitusoperaatiosta, jonka on määrä alkaa syyskuussa. Pankit, joiden nettoluotonanto on riittävän suurta, voisivat EKP:n päätöksen mukaan saada lainaa korolla, joka on 10 pistettä eli 0,1 prosenttiyksikköä korkeampi kuin talletuskorko.

Kommentoi




Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat