Boeingin turmakonemalli palaa taivaalle tammikuussa, yhtiö arvioi

HELSINKI

Kahden tuhoisan turman vuoksi lentokieltoon määrätyt Boeingin 737 Max -koneet otetaan takaisin käyttöön tammikuussa, yhtiö kertoo.

–  Työskentelemme parasta aikaa päivitetyn koulutusohjelman viimeistelyn parissa. Se on saatava valmiiksi ennen kuin Max palaa kaupalliseen käyttöön. Odotamme tämän tapahtuvan tammikuussa, yhtiö sanoi tiedotteessaan.

Vielä taannoin yhtiö kertoi, että koneet palaisivat takaisin käyttöön joulukuussa.

Boeingin 737 Max -koneet pantiin lentokieltoon keväällä sen jälkeen kun niille oli sattunut kaksi onnettomuutta, joissa kuoli yhteensä 346 ihmistä.

Viime kuun lopussa yhtiön toimitusjohtaja Dennis Muilenburg oli kongressin kuultavana. Kuulemisten keskiössä ovat olleet yhtiön sisäiset viestit, joissa on epäilty konetyyppiä varten kehitetyn MCAS-sakkauksenestojärjestelmän toimivuutta. Järjestelmän uskotaan ainakin välillisesti vaikuttaneen turmiin.

Ensimmäiset viestit sakkauksenestojärjestelmän vioista ovat uutiskanava CNN:n mukaan peräisin jo vuodelta 2015 eli ne olisi lähetetty toista vuotta ennen ensimmäistä onnettomuutta.

Muilenburg on myöntänyt kuulleensa viesteistä ennen toista turmaa, mutta saaneensa selville niiden sisällön vasta paljon myöhemmin.

Yhtiön vuosi on muutenkin ollut umpisurkea. Viime kuun lopussa yhtiö kertoi, että jopa 50 suosittua 737NG -konetta jää maahan, koska niissä oli havaittu murtumia.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat