Suvilahden ampumavälikohtauksesta uutta tietoa: Poliisin voimakeinojen käytöstä ei aloiteta esitutkintaa

Poliisi sai 30. kesäkuuta Vaasassa ilmoituksen miehestä, joka uhkasi naapuriaan saksilla.

Paikalle hälytetty poliisipartio yritti käskyttämällä ja etälamautinta käyttämällä saada miehen luopumaan saksista. Mies kuitenkin vetäytyi asuntoonsa ja heitteli poliisia ovesta ja ikkunasta erilaisilla esineillä. Mies piti kädessään teräaseita ja uhkasi poliisia tappamisella.

Poliisi käytti mieheen etälamautinta ja OC-kaasua, mutta niillä ei ollut vaikutusta mieheen.

Yllättäen mies ryntäsi ulos asunnostaan ja tuli kohti poliisipartiota veitsi kohotettuna lyöntiasentoon. Poliisimies ampui miestä kaksi kertaa jalkojen seudulle.

Mies vetäytyi takaisin asuntoonsa ja jatkoi aggressiivista käytöstään. Poliisi teki miehen asuntoon rynnäkön, ja piiritys päättyi kiinniottoon.

Esiselvityksen mukaan voimankäyttö oli tarpeellinen

Poliisin toiminnasta on tehty esitutkintalain 3 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu esiselvitys. Valtakunnansyyttäjänviraston tiedotteessa kerrotaan, että esiselvityksen perusteella poliisin voimankäyttöä piiritystilanteessa voidaan pitää tarpeellisena ja puolustettavana.

Ampuma-aseen käyttäminen oli ainoa varteenotettava voimakeino hengenvaarallisen hyökkäyksen pysäyttämiseksi. Tiedotteen mukaan poliisimiehiä ei ole syytä epäillä mistään rikoksesta.

Sisä-Suomen poliisilaitos jatkaa tutkintaa

Sisä-Suomen poliisilaitos tutkii voimankäytön kohteena olleen miehen menettelyä epäiltyinä murhan yrityksenä, virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena, pahoinpitelyn yrityksenä ja vahingontekona.

Esitutkinta on kesken.

Kommentoi











Uusimmat poliisiuutiset

Lue päivän lehti

Kirjaudu verkkopalveluun ja lue päivän Ilkka digilehtenä.






Suosituimmat
  • Nyt
  • Päivä
  • Viikko