YIT vetäytyy Lakeuden Ankkuri –hankkeesta – Seinäjoki jatkaa neuvotteluja muiden toimijoiden kanssa

YIT ei tee Lakeuden Ankkuri -kauppakeskushankkeen käynnistämispäätöstä kesäkuun lopussa umpeutuvaan määräaikaan mennessä. ÝIT ilmoitti päätöksestään Seinäjoen kaupungille tänään maanantaina.

Kaupunki jatkaa nyt neuvotteluja alueen rakentamisesta muiden tahojen kanssa, Seinäjoen maanantaina julkaisemassa tiedotteessa todetaan.

Kauppa-Joupin aluetta pidetään laajasti parhaimpana sijaintivaihtoehtona.

– On tietenkin harmillista, että useista esisopimuksista huolimatta YIT:n hanke ei edennyt maaliin saakka. YIT:n aiemmin keväällä julkistamien yritysten määrä ja laatu kuitenkin osoittavat Seinäjoen vetovoiman kaupallisena keskuksena. Monet uudet kaupan toimijat ja ketjut haluavat sijoittua tänne. Myös Tilastokeskuksen tilastot osoittavat Seinäjoen olevan vähittäiskaupan liikevaihdolla asukasta kohden mitattuna Suomen ykkönen, kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki toteaa.

Uudella kauppakeskuksella haetaan asiakasvetovoimaa erityisesti maakunnan ulkopuolelta. Ostosmatkailu on merkittävää ja erityisesti houkuttelevan brändin omaavat kauppakeskukset kykenevät vetämään asiakkaita laajalta alueelta.

– Seinäjoki hakee kauppakeskuksella uusia asiakasvirtoja ostomatkailijoista ja haluamme pidentää esimerkiksi kesätapahtumissa kävijöiden viipymistä kaupungissa. Vetovoimainen kauppakeskus on hyvä lisä palvelutarjontaamme, Rasinmäki lisää.

Lisää aiheesta

Kommentoi











Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta