Virrankoski suomii hallitusta – suunniteltu kertarysäys on arveluttava

Sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuudistus tulee lähettää parlamentaarisen komitean valmisteluun, vaati entinen europarlamentaarikko Kyösti Virrankoski Eläkeliiton Alahärmän yhdistyksen 40-vuotisjuhlassa.

Virrankosken mukaan tällä tavalla varmistettaisiin paitsi uudistuksen läpimeno, myös sen perustuslainmukaisuus. Lisäksi uudistusta ei heti seuraavien vaalien jälkeen lähdettäisi voimakkaasti remontoimaan.

Virrankosken mukaan sosiaalipalvelut olisi syytä jättää valmistelusta pois, koska missään muussa maassa niitä ei ole keskitetty maakuntia vastaaville toimijoille, vaan ne kuuluvat tyypillisesti paikalliseen päätösvaltaan. Ne ovat luonteeltaan paikallistuntemusta vaativia, eivätkä tarvitse kalliita tiloja tai laitteita eikä pitkälle erikoiskoulutettua henkilökuntaa.

Hallituksen nykysuunnitelmien mukainen uudistuksen nopea kertarysäys on Virrankoskesta arveluttava, koska se voi vaarantaa kansalaisten perusoikeuksien toteutumisen.

Virrankoski nostaa esiin myös sote-uudistuksen valtavan mittakaavan.

– On mahdotonta. että tällainen uudistus toteutettaisiin 1,5 vuodessa ja samalla taattaisiin saumattomasti kansalaisten perusoikeudet.

Uudistuksen keskeinen periaate on markkinavoimien vapauttaminen sosiaali- ja terveyspalveluihin. Virrankosken mukaan markkinavoimat ja kilpailutus on hyvä renki, mutta huono isäntä. Siksi kansalaisten peruspalvelut on pidettävä kansanvaltaisessa hallinnossa ja kontrollissa.

Kommentoi

Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Lisää Maakunnasta