Vaasalainen Hannele Helinko on valittu Vuoden terveydenhoitajaksi

VAASA

Vaasan kaupungin terveydenhoitaja Hannele Helinko on valittu Etelä-Pohjanmaan Terveydenhoitajayhdistys ry:n Vuoden terveydenhoitajaksi.

Valinnasta päätti yhdistyksen hallitus. Asiasta tiedottaa Vaasan kaupunki.

Valintaperusteluiden mukaan Helingolla on vankka ammattitaito, jota hän käyttää työssään pyyteettömästi lapsiperheiden hyväksi. Helinko on pidetty henkilö asiakkaiden keskuudessa, työkaverina ja yhteistyökumppanina. Myös työnantaja arvostaa suuresti hänen työpanostaan.

– Minulla on ollut onni saada tehdä sellaista terveydenhoitajan työtä, jossa olen saanut kehittää ja luoda uusia toimintamalleja. Olen myös saanut työskennellä aina lähellä perheitä. Tämä on tunnustus kaikille vaasalaisille terveydenhoitajille, me kaikki teemme arvokasta työtä, kiittää Helinko.

Nykyisin Helinko toimii Vaasan kaupungin terveyspalveluissa Nepsy-hoitajana eli hän hoitaa asiakkaita, joilla on neuropsykiatrisia piirteitä. Helinko toimii alle kouluikäisten Nepsy-valmentajana, tapaa perheitä, käy tutustumassa lasten arkeen päivähoitoympäristössä sekä osallistuu verkostopalavereihin. Lisäksi hän toimii lastenpsykiatrin työparina hoitaen ajanvarauksen ja valmistelevat työt vastaanottoja varten.

Yhteensä työuraa lasten ja perheiden parissa Helingolle on kertynyt yli 30 vuotta.

Kommentoi











Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta