Uskonnottomat ry kanteli Hyllykallion koulusta: ”Musiikin tunnilla on laulettu virsiä”

Uskonnottomat Suomessa ry on tehnyt Seinäjoen Hyllykallion koulusta hallintokantelun Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle. Kantelun mukaan koulussa on loukattu uskonnonvapautta ja rikottu perustuslakia pakottamalla uskonnottomat lapset mukaan uskonnolliseen toimintaan.

Kantelu on tehty yhdistyksen ylläpitämän verkkopalvelun Kantelupukki.fi kautta. Se auttaa esimerkiksi vanhempia tekemään koulusta kantelun nimettöminä.

Kantelun mukaan koulussa rukoillaan opettajan johdolla ennen ruokailua. Virsivisan vapaaehtoisuudesta ei tullut tietoa koteihin, ja kaikki lapset opettelevat virsiä kanttorin johdolla. Oppilaille on jaettu Uudet testamentit. Leirikoulu on järjestetty yhdessä seurakunnan kanssa, ja joulujuhlissa on luettu jouluevankeliumi ja laulettu useita kristillisiä joululauluja. Musiikin tunnilla on laulettu silloin tällöin virsiä, ja myös uskonnotonta oppilasta on kehotettu laulamaan.

Hyllykallion koulun rehtori Irene Turenius kiistää syytökset. Hänen mukaansa koulu noudattaa oppilaan huoltajan ilmoitusta siitä, osallistuuko oppilas uskonnollisiin tilaisuuksiin. Ilmoitus voi olla pysyvä tai tapauskohtainen.

Tureniuksen mukaan Hyllykallion koulussa on toimittu tapauskohtaisesti hyvässä yhteistyössä huoltajien kanssa.

Seinäjoen kaupungin varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta antaa asiasta oman selityksensä aville. Kaupunki yhtyy rehtorin näkemyksiin, että uskonnonvapautta koskevat toimintatavat kehittyvät vain rakentavassa yhteistyössä eli kotien suorassa yhteydenpidossa koulun kanssa.

MARKKU KULMALA

Lisää aiheesta

Kommentoi

Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Nyt
  • Päivä
  • Viikko
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi