Teinipoika raiskasi Vaasassa viisi lasta neljän vuoden aikana

Vaasalainen Miro Matti Hermanni Kangasluoma, 24, on syyllistynyt viiden lapsen hyväksikäyttöön.

Rikokset tapahtuivat Vaasassa vuosina 2011–2015. Iältään uhrit olivat tekoaikaan 12-, 13-, 14- ja 15-vuotiaita.

Ensimmäinen lapsen hyväksikäyttöön hän syyllistyi ollessaan 16-vuotias.

Törkeimmän tekonsa Kangasluoma teki kesäkuussa 2015, jolloin hän raiskasi 15-vuotiaan ja uhkasi uhriaan väkivallalla. Kangasluoma oli tuolloin 20-vuotias.

Tekohetkellä uhrit olivat päihtyneitä

Vaasan hovioikeus tuomitsi Kangasluoman viiden vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen.

Tekohetkellä uhrit olivat joko vahvasti päihtyneitä tai päihtyneitä ja väsyneitä, ja Kangasluoma on käyttänyt tilanteita hyväkseen.

Osa uhreista oli seksuaalisesti täysin kokemattomia. Osa heistä ei esimerkiksi ymmärtänyt, mitä suuseksillä tarkoitetaan.

Kangasluoma oli uhrien kanssa eri tavoin sukupuoliyhteydessä. Kangasluoman mukaan seksuaalinen kanssakäyminen oli ollut vapaaehtoista.

Hovioikeuden tuomion mukaan Kangasluoma on pikemminkin suunnitellut tekonsa kuin tehnyt ne hetken mielijohteesta.

Poliisi oli jo Kangasluoman jäljillä

Iltalehti kertoo, että 18-vuotiasta Kangasluomaa epäiltiin lapsen hyväksikäytöstä jo kesällä 2013.

Hän oli tuolloin vangittuna yhteensä kymmenen vuorokautta, mutta pääsi vapauteen odottamaan oikeuskäsittelyä.

Kesällä 2015 Kangasluoma syyllistyi törkeään raiskaukseen.

Hänet vangittiin toistamiseen viime keväänä.

Hovioikeus lyhensi tuomion pituutta

Pohjanmaan käräjäoikeus antoi toukokuussa 2018 Kangasluomalle tuomion kolmesta nuorena henkilönä tehdystä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (16-vuotiaana tehtyjä), kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Kangasluoma valitti käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen. Vaasan hovioikeus lyhensi vankeusrangaistusta seitsemällä kuukaudella viiteen vuoteen ja kolmeen kuukauteen, mutta piti tuomion muuten ennallaan. Kangasluoman täytyy maksaa uhreille korvauksia liki 50 000 euroa sekä oikeudenkäyntikuluja noin 10 000 euroa.

Rikoksia käsiteltiin molemmissa oikeusasteissa suljetuin ovin. Uhrien henkilöllisyydet ovat salaisia.

Lisää aiheesta

Kommentoi




Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta