Susilaumojen määrässä ei muutosta: kaatolupia vähemmän

Susiasetus annettiin tänään ja se tulee voimaan 28. joulukuuta. Vuotuinen kaatokiintiö metsästysvuosille 2016 – 2018 on poronhoitoalueen ulkopuolella 53 sutta. Lausuntojen ja havaintojen perusteella määrää nostettiin 13 sudella Luonnonvarakeskuksen tarkentuneen kanta-arvion vuoksi.

Poikkeuslupien nojalla tapahtuva metsästys voi alkaa joustavasti luvan myöntämisen jälkeen. Susikiintiöön lasketaan mukaan poronhoitoalueen ulkopuolella myös esimerkiksi vahinkoperusteisilla luvilla saatu saalis, poliisin määräyksellä lopetetut sudet sekä liikenteessä tai laittomaan metsästykseen kuolleet sudet.

Vaikka asetus annetaan kahdelle metsästysvuodelle, ministeriö valmistautuu antamaan joulukuussa 2017 uuden asetuksen, joka perustuu Luonnonvarakeskuksen saman syksyn väliarvioihin.

Luonnonvarakeskus julkisti väliarvion susikannasta 8. joulukuuta, jossa arvioitiin Suomessa olevan 32 – 38 susilaumaa, ja näistä 21 – 27 laumalla on reviiri Suomen rajojen sisäpuolella. Poronhoitoalueen ulkopuolisen Suomen alueella tavattiin yhteensä 31 – 37 laumaa, joista 20 – 26 laumalla on reviiri Suomessa.

Verrattuna Luonnonvarakeskuksen joulukuussa 2015 tekemään väliarvioon, Suomessa tavattujen laumojen kokonaismäärässä ei näytä tapahtuneen merkittävää muutosta.

Luken seuraava susikanta-arvio valmistuu metsästyskauden jälkeen maaliskuussa 2017.

Arvion mukaan poronhoitoalueen ulkopuolella elää 200 – 248 sutta.

Parhaillaan maa- ja metsätalousministeriö esittää merkittäviä muutoksia Suomen riistakeskuksen ja riistanhoitoyhdistysten julkisten hallintotehtävien maksuihin 2017 – 2019.

Suomen Riistakeskus nosti haettavien lupapäätösten hintaa vuoden 2015 alussa metsästyslain 41 §:n eli niin sanottujen poikkeuslupien osalta 30 eurosta 120 euroon. Kannanhoidollisten lupapäätösten hinta puolestaan laski tuolloin 80 eurosta 60 euroon.

Nyt maa- ja metsätalousministeriön kaavailema muutos nostaisi susiluvan päätöksen hinnan 200 euroon.

Maksu tulee vaikka lupapäätös olisi kielteinen.

Kommentoi

Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Nyt
  • Päivä
  • Viikko
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Lisää Maakunnasta