Seinäjoki palkitsi Petra Ollin ja Laitakaupungin orkesterin kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa torstaina

Seinäjoen kaupungin perinteiset kulttuuri- ja Vuoden urheilija -palkinnot jaettiin kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa torstaina Seinäjoki-salissa. Kulttuuripalkinto myönnettiin Laitakaupungin orkesterille. Vuoden urheilija -palkinnon sai painija Petra Olli .

Kaupungin hyvinvointilautakunta halusi Laitakaupungin orkesterille myöntämällään kulttuuripalkinnolla nostaa esille freelancer-muusikoiden tärkeää roolia Seinäjoen kulttuuri- ja taidekentällä.

Hyvinvointilautakunnan perustelujen mukaan Laitakaupungin orkesterin toiminta on uutta luovaa, rajoja rikkovaa ja välillä yllätyksellistäkin.

Laitakaupungin orkesteri on vuonna 2011 Sibelius-Akatemian Rytminno-hankkeessa toimintansa aloittanut kuuden ammattimuusikon kokoonpano.

Vuoden urheilija -palkinnon saanut painija Petra Olli asuu Seinäjoella ja edustaa Lappajärven Veikkoja. Hänen tuorein saavutuksensa on painin MM-kulta Budapestissa 65 kiloisten sarjassa.

Muita Ollin saavutuksia aikaisemmilta vuosilta ovat muun muassa painin MM-hopea Las Vegasissa vuonna 2015, EM-kulta Riiassa vuonna 2016, EM-kulta Kaspijskissa vuonna 2018, EM-pronssi Vantaalla vuonna 2014 ja Pohjoismaiden mestaruus vuonna 2014.

Kaupunki jakaa kulttuuripalkinnon ja Vuoden urheilija -palkinnon vuosittain. Palkintojen tarkoituksena on tukea ja edistää seinäjokelaista ja eteläpohjalaista sivistystyötä sekä palkita lajissaan onnistuneita urheilijoita.

Kommentoi




Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





Lisää Maakunnasta