Seinäjoen säästöohjelma pistää kuusi kyläkoulua vaakalaudalle

Seinäjoki tavoittelee prosentin vuotuisia säästöjä palveluistaan. Suurimmat säästöt aiotaan puristaa kouluverkosta. Lähtökohdaksi esitetään, että tulevaisuudessa pyritään vähintään kolmeopettajaisiin kouluihin. Se tarkoittaisi pienempien koulujen lakkauttamista.


Ehdotukset perustuvat kolmentoista kaupunginjohtajan asettaman valmistelutyöryhmän työhön. Työryhmien loppuraportit julkistettiin maanantaina. Kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki arvioi, että maanantaina julkistetut kaupungin talouden kehittämistoimikunnan työryhmien ehdotukset riittävät ainakin prosentin säästötavoitteeseen.

Seinäjoella on tällä hetkellä kuusi kaksiopettajaista koulua. Ne ovat Kouran koulu Nurmossa, Isokylän ja Kitinojan koulut Ylistarossa, Haapaluoman ja Kihniän koulut Peräseinäjoella sekä Honkakylän koulu.

Rasinmäki sanoo, että linjaus vähintään kolmeopettajaisiin kouluihin siirtymisestä on hyväksytty jo kuntien yhdistymissopimuksessa, joka on voimassa vuoden 2013 loppuun. Nyt puhutaan ajasta siitä eteenpäin.

Sivistysjohtaja Heikki Vierulan mukaan kouluja ei lakkauteta vielä ensi vuonna eikä seuraavanakaan. Käytännön järjestelyjä ruvetaan tekemään vasta valtuuston periaateratkaisun jälkeen. Valtuustolta odotetaan periaateratkaisua juhannuksen jälkeen.



Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Lisää Maakunnasta