Seinäjoelle ei nyt tulossa kiintiöpakolaisia

Seinäjoki ei pysty ottamaan tänä vuonna kiintiöpakolaisia. Kaupunki vastannee kielteisesti Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen esitykseen, jonka mukaan kaupunki voisi ottaa pakolaisia Syyriasta tai Kongosta.

Asia tulee sosiaali- ja terveyslautakunnan käsittelyyn ensi viikolla. Päätösesitys on kuitenkin kielteinen.

Kieltäytymistä perustellaan kaupungin taloudellisilla ja toiminnallisilla olosuhteilla.

Valtio korvaa pakolaisista aiheutuneet kustannukset kotoutumiseen kuluvien neljän vuoden ajan. Kaupunki laskee kuitenkin pakolaistyöstä aiheutuvan myös muita kustannuksia, jotka liittyvät työn vaativuuteen.

Seinäjoelle on vuodesta 1993 lähtien saapunut kaikkiaan 164 kiintiöpakolaista Kosovosta, Afganistanista, Myanmarista ja Kongosta.




Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta