Sairaanhoitopiirin johtaja Jaakko Pihlajamäki vanhusten hoivayksiköiden toiminnasta: ”Tarinat ovat aika karmaisevia”

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Jaakko Pihlajamäki ottaa kantaa vanhusten palveluasumisen laatuun ja aiheesta vellovaan keskusteluun.

Pihlajamäki toteaa blogissaan, että Esperi Caren eronnut toimitusjohtaja oli avoin: hän keskittyi kannattavuuteen ja kasvuun, ja unohti henkilöstön. Lisäksi hän ilmeisesti unohti myös asumisyksikköjen asukkaat, sillä heitä hän ei tilityksessään edes maininnut.

– Tarinat mitä yhtiön ympäriltä on kerrottu, ovat aika karmaisevia: työvuorotaulukoihin merkitään haamuhoitajia, siis sellaisia henkilöitä, jotka eivät kuitenkaan ole listan mukaisissa työvuorossa tekemässä hoitotyötä, ylempi esimiesporras ruksii pois hoitajia lähiesimiehen esittämästä työvuorotaulukosta. Tämä sitten näkyy ihan perushoidon laadun pettämisenä, sairaanhoitopiirin johtaja kirjoittaa.

Pihlajamäen mukaan ongelman saattaa synnyttää se, että yhtiön omistavat pääomansijoittajat, joiden ainoa intressi on saada sijoitetulle pääomalle mahdollisimman hyvä tuotto.

– Asumisyksikön asiakkaat eivät ole omistajan asiakkaita, ja omistaja totta kai haluaa palvella omia asiakkaitaan. Hoitajien määrän karsiminen ja kaikista muistakin kuluista säästäminen on keino nostaa ROIta eli sijoituksen tuottoa.

Pihlajamäki ottaa esiin some-keskustelun, jossa väitetään, että kuntien omistamat hoivayksiköt ovat ihan yhtä huonoja kuin yksityisetkin.

– En usko: vaikeutensa on toki kunnallisillakin, säästöpaineet on niilläkin, mutta kyllä säännösten ja normien noudattaminen julkisella puolella on aika vahva eettinen lähtökohta. Virkamiesmoraali on edelleen olemassa.

Pääset lukemaan blogikirjoituksen kokonaisuudessaan tästä linkistä.

Sinikka Välikoski
Lisää aiheesta

Kommentoi




Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Lisää Maakunnasta