Rytmikorjaamo muuttuu kauhutaloksi – uskallatko kohdata pelkosi?

Kuka pelkää pimeää, kuka murhaajaa? Rytmikorjaamo muuttuu perjantaina 13. tammikuuta kauhutaloksi.

Vastaavat tapahtumat ovat saavuttaneet suurta suosiota muualla Suomessa ja maailmalla. Nyt kauhun väreitä on tarjolla ensimmäistä kertaa myös Seinäjoella.

Perjantai 13. – Aikuisten kauhutalo avaa ovensa jännityksennälkäisille. Ohjaajat johdattavat ryhmät kahdeksan huoneen läpi. Jokaisessa huoneessa kutkutellaan pelkoja eri teemojen ympärillä.

Tapahtuman takana toimii tuottajakaksikko Valpuri Jurvelin ja Suvi Heikkilä. Seinäjoen ammattikorkeakoulun kolmannen vuoden opiskelijat järjestävät tapahtuman osana opintojaan.

Jurvelin kertoo, että Heikkilä on heistä se kauhun ystävä – Jurvelin se, jolla on tapahtuman eri teemat testattu.

– Teemoja on erilaisia, koska kaikki eivät pelkää samoja asioita. Vaikka minua kyllä pelottaa kaikki, Jurvelin naurahtaa.

Kauhun tunteet eloon tuo kymmenet näyttelijät. Tapahtumassa liikutaan eri puolella Rytmikorjaamoa, klubisalista kellarikerroksiin.

Jurvelin lupaa, että luvassa on elämys ja toivoo, että tapahtumasta puhutaan pitkään.

Kauhutalo on avoinna 13.1. kello 18-24. Ikäraja tapahtumaan on 15.

Mikäli jännitys käy liian korkeilla kierroksilla, pihalle pääsee kesken kierroksen turvasanalla.

ANNA-PIA AHOLA

Kommentoi

Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Lisää Maakunnasta