PowerParkin johtaja Mikko Kiviluoma: ”Kesälomien siirto toisi reippaasti enemmän ulkomaalaisia kävijöitä huvipuistoon”

Alahärmässä toimivan huvipuisto PowerParkin johtaja Mikko Kiviluoma kannattaa koululaisten kesälomien siirtoa myöhemmäksi.

– Lomien siirto muutamalla viikolla toisi piristystä matkailutoimialalle monilla tavoin.

Kiviluoma uskoo, että esimerkiksi Ruotsista olisi tulossa reippaasti enemmän matkailijoita PowerParkiin, jos huvipuisto olisi avoinna elokuussa seitsemänä päivänä viikossa.

– Elokuu on suurinta lomasesonkia Euroopassa ja meidän olisi pystyttävä vastaamaan tähän kysyntään palvelemalla matkailijoita myös elokuussa.

Kiviluoma kertoo, että ruotsalaismatkailijoiden määrä kasvoi PowerParkissa 40 prosentilla kesäkaudella 2017 viime vuoteen verrattuna. Ruotsista saapuneiden matkailijoiden määrä on kasvanut jo useamman vuoden PowerParkissa. Kesäkaudella 2016 kasvua oli Kiviluoman mukaan saman verran.

– Kasvua olisi luvassa enemmänkin, jos elokuu olisi Suomessa vielä todellinen lomakuukausi, kuten se on Ruotsissa ja muualla Euroopassa, Kiviluoma uskoo.

Nykyisin PowerPark siirtyy viikonloppuaukioloihin koulujen alettua. Tähän on selvät syyt.

– Työllistämme nelisensataa koululaista ja opiskelijaa kesäisin ja kun he palaavat kouluihin ja opiskelujen pariin, on meillä ainut mahdollisuus supistaa aukiolopäiviä. Samaan aikaan myös kotimainen lomakausi hiljenee, joten kotimaan matkailijoidenkin määrä vähenee.

Kommentoi

Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Lisää Maakunnasta