Nuorten arvot ovat koventuneet

Nuorten arvot ovat monimuotoistuneet, mutta myös koventuneet 2000-luvulla.

Helsingin yliopiston dosentti ja Tampereen yliopiston emeritaprofessori Helena Helven vertailevan arvotutkimuksen mukaan nuorten kolmen perinteisen arvopohjan, humanismin, individualismin ja traditionalismin rinnalle on noussut uusia ideologioita, jotka korostavat yksilön vastuuta omasta elämästään, kansallista identiteettiä ja nationalismia sekä maailmankansalaisuutta.

Arvoista ja niiden muutoksesta keskusteltiin Ilmajoella alueellisilla nuorisopäivillä. Yhdeksättä kertaa järjestetyn tapahtuman teema oli "Anna sen kasvaa".

Nuorten asenteita 1980- 1990- ja 2000-luvuilla tutkinut Helve luennoi tapahtumassa perjantaina. Hän pohti muun muassa arvoja kansalaiseksi kasvamisen näkökulmasta. Hän oli kerännyt tietoa nuorten asenteista haastattelemalla, seurantatutkimuksella ja vertailemalla. Helven mukaan taloudelliset lamat näkyvät arvojen kovenemisena ja materiaalistumisena.

Helven mukaan yksinäisyys voi johtaa katkeroitumiseen ja sen myötä ääriajattelun vahvistumiseen. Kehitystä ehkäistään nuorisotyöllä, jonka tarkoitus on aktivoida nuoria myös kouluajan ulkopuolella.

OIKAISU: Juhani Pirttiniemi on opetusneuvos eikä Etelä-Pohjanmaan opiston rehtori niin kuin kuvatekstissä ensin virheellisesti mainittiin.

Kommentoi




Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Lisää Maakunnasta