Maaseutuviraston ja Eviran yhdistäminen matkaan

Maa- ja metsätalousministeriö on käynnistänyt Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ja Maaseutuvirasto Mavin yhdistämishankkeen.

Yhdistämistä lähtee vetämään 16. helmikuuta lähtien agronomi (MMM) Kirsi Heinonen. Heinonen siirtyy hankejohtajan tehtävään Suomen pysyvästä EU edustustosta Brysselistä, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2012 erityisasiantuntijana.

– Yhdistäminen tarjoaa mahdollisuuden toimintatapojen uudistamiseen ja modernisointiin, asiakkaan parempaan huomioimiseen ja tietojärjestelmien yhteiseen kehittämiseen. Henkilöstö pidetään vahvasti mukana muutoksessa, sanoo maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.

Virastojen yhdistämishanke kytketään tarkoituksenmukaisella tavalla maakuntauudistukseen. Hanke kestää vuoden 2018 loppuun saakka, jolloin Eviran ja Mavin toiminta erillisinä virastoina päättyy. Muodostettava virasto aloittaa toimintansa vuoden 2019 alusta.

Uuteen virastoon myös se osa Maanmittauslaitoksen tietotekniikan palvelukeskuksesta, joka tuottaa palveluita lähinnä muille virastoille kuin Maanmittauslaitokselle.

Kommentoi

Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Nyt
  • Päivä
  • Viikko
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Osta Digilehti ja verkon kaikki sisällöt! 1kk vain 14,90€

Osta