Keskustanuoret: Lapsille elatusvastuu ikääntyvistä vanhemmista

Keskustanuoret esittää käänteistä elatusvelvollisuutta, jolloin aikuiset lapset ottaisivat enemmän vastuuta ikääntyvistä vanhemmistaan.

– Nykymittaisen hyvinvointivaltion taloudellinen pohja murenee väestön vanhenemisen myötä. Meidän on hyvissä ajoin käytävä kivulias keskustelu siitä, missä asioissa kansalaiset ottavat enemmän vastuuta itsestään ja lähimmäisistään, puheenjohtaja Teppo Säkkinen painottaa.

Keskustanuoret pitää tärkeänä, että aikuisten lasten vastuu vanhenevista vanhemmistaan tunnustetaan yhteiskunnallisena arvona.

Keskustanuorten mallissa elatusvelvollisuus kääntyisi kohti vanhuutta siten, että aikuistuneet lapset ottaisivat enemmän taloudellista vastuuta vanhempiensa hoivasta.

– Välittämistä ei voi kirjata lakiin, mutta palvelumaksujen kautta voidaan kannustaa perheyhteyden jatkamiseen myös elämän ehtoopuolella, Säkkinen jatkaa.

Hän muistuttaa, että yhteiskunnan on kuitenkin edelleen taattava hoiva tarvittaessa.




Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





Lisää Maakunnasta