Kaunokirjoituksen opetus loppuu: "Uusi malli on täysin epänormaali"

Grafologi Tero Asp on huolissaan kaunokirjoituksen poistumisen vaikutuksesta lapsiin. Kaunokirjoitusta ei enää vastaisuudessa opeteta.

– Uusi malli on täysin epänormaali. Se tekee ihmisestä lyhytjänteisen. Sopeutuvuus ja loogisuus puuttuu, jos tällaista käsialaa harjoitetaan, Asp toteaa.

Kurikan lukion äidinkielen opettaja Leena Tuuri pitää haikeana sitä, että kaunokirjoittaminen katoaa. Hän on Aspin kanssa samaa mieltä käsialan ja persoonan yhteydestä.

– Kaunokirjoitus on taitajalle nopea tapa kirjoittaa, ja käsiala kertoo ihmisestä monenlaista, Tuuri perustelee.

Grafologian avulla voidaan selvittää kirjoittajan luonteenpiirteitä. Kirjoittamisella on vaikutusta myös luonteen kehittymiseen. Asp muistuttaa, että kaunokirjoituksessa käsi ei kirjoita, vaan aivot.

– Aikoinaan Venäjällä tehtiin änkyttäville pojille kirjoitusharjoituksia, joissa lapset kirjoittivat tasaisempaa käsialaa ja änkkyttäminen hävisi. On tehty myös kokeita, joissa epäyhtenäistä käsialaa kirjoittava on laitettu kirjoittamaan yhtenäisemmin. Muisti parantui siitä, Asp kertoo.

– Tutkimusten mukaan käsialakirjoitus kehittää hienomotoriikkaa ja käden ja silmän yhteistyötä. Vuosia alkuopettajanakin toiminut kollegani sanoi, että katkeamaton, nauhamainen rakenne tukee suoraan lukemisen oppimista, Tuuri toteaa.

Asp ei usko, että grafologia tieteenalana tulee poistumaan muutoksen myötä, sillä grafologiaa harjoitetaan muuallakin kuin Suomessa. Suomessa alalla on vain muutama taitaja.

–Meidän toivo on siinä, että ihminen on järkevä otus, eikä opi luonnonvastaista kirjoitusta, vaan kehittää oman kirjoituksensa. Se ei paljon poikkea käytössä olevasta käsialasta, Asp uskoo.

Lue lisää aiheesta keskiviikon Ilkasta.

HANNELE YLI-VIITALA

Kommentoi

Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Lisää Maakunnasta