Kauhavan vastaanottokeskuksen toiminta lakkautetaan – Maahanmuuttovirasto arvioi keskusten paikkamäärän laskevan entisestään

Maahanmuuttovirasto on päättänyt vastaanottokeskusten paikkamäärien supistuksista ja sopimusten irtisanomisista.

Yhteensä vastaanottokeskuksista vähennetään noin 800 paikkaa.

Uusien turvapaikanhakijoiden määrä on pysynyt edelleen varsin maltillisena. Viraston arvion mukaan Suomeen saapuu tänä vuonna alle 3 000 turvapaikanhakijaa ja uusintahakemuksia jätetään noin 2 000. Vastaanottojärjestelmässä on nyt kirjoilla noin 9 500 turvapaikanhakijaa, joista noin 5 600 asuu erilaisissa vastaanottokeskuksissa.

Maahanmuuttovirasto pyrkii pitämään vastaanottokeskusten paikkamäärän tarvetta vastaavana. Tällä hetkellä käytettävissä on noin 400 ylimääräistä paikkaa ja virasto arvioi tarvittavan paikkamäärän laskevan vielä usealla sadalla vuoden 2019 toisella puoliskolla.

Toimintansa kokonaan lakkauttavia vastaanottokeskuksia ovat Karkun, Kauhavan ja Valolinnan vastaanottokeskukset. Karkun vastaanottokeskus lopettaa toimintansa 1. lokakuuta 2019 mennessä, muut 1. tammikuuta 2020 mennessä.

Paikkoja vähennetään Kristiinankaupungin, Porin, Vaasan sekä Vantaan ja Espoon vastaanottokeskuksista. Kolmen ensimmäisen vastaanottokeskuksen paikkamäärät supistuvat 50:llä, Vantaan ja Espoon paikkamäärä lasketaan erikseen sovittavalla tavalla syys-lokakuun 2019 aikana.

Kommentoi




Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta