Kauhavan keskustassa tehtiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä useita varkauksia – poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja tapauksesta

KAUHAVA

Pohjanmaan poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja Kauhavalla viime viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tapahtuneista varkauksista. Lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä kello 02.00–04.00 välisenä aikana Kauhavan keskustassa sijainneen maatalousliikkeestä anastettiin omaisuutta 19 000 euron arvosta.

– Anastuksen kohteena on ollut viisi päältäajattevaa, Husqvarna-merkkistä ruohonleikkuriasekä kaksi traktorileikkurin kerääjää, tutkinnanjohtaja ja rikoskomisario Harri Teivaanmäki kommentoi.

Anastus tehtiin valkoisella pakettiautolla ja kuomullisella peräkärryllä siten, että maatalousliikkeen pihassa oli käyty useasti ja anastettu omaisuus oli kuljetettu jonnekin muualle. Kuljetukseen käytetyt pakettiauto ja peräkärry oli otettu luvatta käyttöön ennen tekoa Kauhajoen keskustasta.

Pakettiauto ja peräkärry löytyivät hylättyinä ja tyhjillään jo sunnuntaina klo 16 jälkeen Kauhavan jäähallin läheisyydestä. Maatalousliikkeestä anastettu omaisuus on edelleen kateissa.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena ja moottorikulkuneuvon käyttövarkautena.

– Tähän mennessä tapauksessa on selvinnyt, että luvatta käyttöön otetulla pakettiautolla on yön aikana ollut liikkeellä useampi kuin yksi henkiö, tutkinnanjohtaja Teivaanmäki kertoo.

Poliisi pyytää havaintoja mahdollisista epäilyttävistä liikkujista Kauhavan keskustan alueelta kyseisenä aikana joko Pohjanmaan poliisin numeroon 029 544 0513 tai sähköpostiosoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi

Kommentoi




Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta