Kansanedustaja Janne Sankelon avustajaksi valittiin jalasjärveläinen Autio

Kansanedustaja Janne Sankelon (kok.) eduskunta-avustajan tehtävään on valittu Aku Autio.

Autio on 24-vuotias tradenomi, kaupunginvaltuutettu ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja Jalasjärveltä. Autio on toiminut erilaisissa kunta-, puolue- ja opiskelijapolitiikan tehtävissä vuodesta 2012.

– Autio on pohjalaiseen tapaan luotettava, työteliäs ja monilla tavoin kyvykäs tekijä. Avustajana hän on sitoutunut tukemaan minua työssäni kansanedustajana siten, että voin palvella isänmaata ja pohjalaisia parhaan kykyni mukaan, Sankelo toteaa.

Sankelon mukaan Aku Aution rehti pohjalainen luonne, monipuolinen osaaminen ja verkostot sekä syvällinen käsitys politiikasta tukivat valintaa.

– Odotan innolla, että avustajan työ alkaa kaikessa monipuolisuudessaan ja haastavuudessaan. Haluan edesauttaa, että kansanedustaja Janne Sankelo pystyy panostamaan tehtäväänsä täydellä teholla. Minulle on kunnia saada tukea pätevää pohjalaista kansanedustajaa, Autio toteaa.

Kommentoi




Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Maakunnasta