K-rauta Seinäjoki valittiin vuoden ketjukaupaksi – pian alkavat uudistustyöt

Kesko valitsi K-rauta Seinäjoen K-rauta-ketjun vuoden 2016 ketjukaupaksi.

Valinnan perusteina olivat hyvä myynnin kehitys, menestyminen laatututkimuksissa, korkea asiakastyytyväisyys ja ketjuvalikoiman noudattaminen.

Syksyllä 2015 K-rauta Seinäjoen kauppiaana aloittaneen Iiro Takalan mukaan hyvät tulokset on saavutettu määrätietoisella työllä. Kauppa palvelee niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaitakin Seinäjoen ja Etelä-Pohjanmaan alueella.

– Keskitymme siihen, että asiakkaamme saavat meiltä rautakauppa-alan parhaan asiakaskokemuksen. Toivottavasti meillä asiointi on helppoa ja mukavaa. Haluamme tarjota asioinnin yhteydessä myös uusia ideoita asiakkaille. Olemme päättäväisesti kehittäneet asioinnin helppoutta, asiakaspalvelua ja valikoimia, Takala sanoo.

K-rauta- ja Rautia-kauppoja uudistetaan tällä hetkellä ympäri Suomea uusiksi K-Raudoiksi. K-rauta Seinäjoen uudistustyöt aloitetaan 27.2. ja samalla kaupan nimen kirjoitusasu muuttuu K-Rauta Seinäjoeksi. Kauppa palvelee asiakkaitaan normaalisti uudistustöiden ajan.

Kokonaisuudessaan uuteen ilmeeseen rakennettavan K-Rauta Lapuan rakennustyöt ovat käynnissä ja suunnitelmissa on avata tämän vuoden puolella.

Kommentoi

Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Nyt
  • Päivä
  • Viikko
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Osta Digilehti ja verkon kaikki sisällöt! 1kk vain 14,90€

Osta