Ilkan kysely: Lukijoista suurin osa ei halua pakolaisperhettä naapuriinsa

Ilkka laski perjantaina verkossa liikkeelle kyselyn, jossa tiedusteltiin lukijoiden kantoja pakolaisten vastaanottoon.

Tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaan maakunta on ainoa, joka ei vastaanota lainkaan pakolaisia. Ilkka kysyi lukijoiltaan verkossa viikonlopun aikana, pitäisikö Etelä-Pohjanmaan ottaa vastaan pakolaisia, ottaisitko pakolaisperheen naapuriksesi ja mitä Etelä-Pohjanmaasta kertoo se, ettei pakolaisia oteta.

Kyselyyn vastasi liki tuhat henkilöä. Kyselystä ei kuitenkaan voida tehdä johtopäätöstä siitä, mitä eteläpohjalaiset aihepiiristä ajattelevat. Linkki verkkokyselystä nimittäin julkaistiin useilla maahanmuuttokriittisillä keskustelupalstoilla ja voidaan olettaa, että vastaajien jakauma painottuu kielteisesti pakolaiskysymyksestä ajatteleviin. Osa vastauksista oli avoimen rasistisia.

Kyselyyn vastanneista 80 prosenttia oli sitä mieltä, ettei pakolaisia pitäisi Etelä-Pohjanmaalle ottaa.

Yli 60 prosenttia vastaajista ei haluaisi pakolaisperhettä naapuriinsa. Reilu kymmenen prosenttia oli epävarma, miten suhtautuisi naapurin pakolaisperheeseen.

 

Näin lukijat perustelivat, miksi joko ottaisi tai ei ottaisi pakolaisperhettä naapurikseen:

- On niitä jo ollut, ei mitään kummallista. Sopeutuvaisia ihmisiä.

- Asuntoa on vaikea myydä sen jälkeen ja elämän tavat poikkeavat paljon suomalaisista. esim lujaa puhuminen ja huutaminen ihan normaalia näillä.

- Ei mitään väliä kuka tulisi naapuriksi. Kunhan elävät maassa maan tavalla, töissä käyden ja järkevästi. Koskee myös suomalaisia.

- Vastatkaa rehellisesti, haluisitko itse ongelmia?

- Pakolaisuuden käsitys on muuttunut. Puhuisin valtaosan kohdalla vaan sosiaalisista maahanmuuttajista. Eurooppalaisten mahdollisten pakolaisten kohdalla tilanne olisi tietysti täysin toinen.

- Naapureita siinä missä muutkin. Ei pakolaiset erityisemmin eroa kantasuomalaisista naapureina. Itsestäni olisi myös mukava tutustua paremmin toisesta kulttuurista tuleviin henkilöihin.

- Jos pakolaiset ovat Eurooppalaisia niin kyllä. Jos Afrikasta tai lähi-idästä, niin en missään nimessä.

- Riippuu siitä, mistä maasta he tulevat. Jos heidän oma kulttuurinsa ja tapansa eroavat liikaa suomalaisesta, järkevämpi on heidän sijoittua sellaisten ihmisten naapuriin, jotka pitävät vieraita kulttuureja aina suomalaista kulttuuria parempina.

- Mikäli ostavat omilla rahoillaan kiinteistön tai osakkeen niin miksikäs ei.

- Varuillaan saisi olla kokoajan, valvontakamerat ynnä muut hommata.

- En voi vaikuttaa naapureihini. Tämän lisäksi pakolaiset ovat tavanomaisia ihmisiä pääsääntöisesti. Mikäli pakolaiset elävät maassa maan tavalla, en voi sanoa kohdistavani heihin erityisiä intohimoja, suuntaan tai toiseen. Jos ei halua pakolaisia naapuriin, tulee ainoastaan huolehtia, ettei naapurustossa ole kunnaalllisessa omistuksessa kiinteistöjä.

- Voisin ottaa ainoastaan siinä tapauksessa, että tulijat olisivat kulttuurisesti ja taustoiltaan riittävän samanlaisia itseni kanssa.

- Olen asunut lähes vuoden pakolaisperheen naapurissa talossa, jossa asui muutama muukin pakolaisperhe. Kokemus oli rehellisesti sanottuna karmea. Heillä oli täydellinen piittaamattomuus yhteisistä säännöistä, vaikka heitä ohjattiin ja neuvottiin kaikessa. Muutamassa kuukaudessa jätekatos muuttui avotunkioksi, meteliä talossa yötä päivää, yleistä levottomuutta, ilkivaltaa ja yhteistä omaisuutta alkoi häviämään. Lopulta muutin pois, koska ei tuollaisessa ympäristössä voi normaalirytmissä elävä asua.

- En tarvitse naapurikseni yhteiskunnan tuloilla eläviä. En minkäänmaalaisia.

- Pakolaiset eivät kuulu Suomeen eivätkä naapuriini. Ongelmat eivät ratkea yksittäisiä ihmisiä siirtelemällä ympäri maapalloa. Ne pitää ratkaista paikanpäällä. Pakolaisuus on ohimenevä ilmiö jota ihmetellään sadanvuoden päästä omituisena hölmöilynä.

- Veljeni napurissa Helsingissä asuu maahanmuuttajia. Veljeni lasten pyörät ja lelut viety moneen kertaan mamulasten toimesta. Viranomaiset vain hyssyttelee.

 

Lue aiheesta lisää maanantain lehdestä!

SARIANNE TEKONIEMI

"Toivottavasti muut eivät seuraa Etelä-Pohjanmaata"

Kommentoi




Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





Lisää Maakunnasta