Stella-yhtyeestä tuttu Marja Tahvanainen, 38, on kuollut

Stella-yhtyeestä koko maan tietoisuuteen noussut nurmolaislähtöinen Marja Tahvanainen on kuollut.

Stella-yhtyeen solistina tunnettu Marja Tahvanainen, 38, menehtyi äkillisesti kotonaan Joensuussa tiistaina.

Marja "Kike" Tahvanainen (o.s. Kiiskilä) oli syntynyt vuonna 1979 Nurmossa. Hänen perheeseensä kuului alakouluikäinen, vuonna 2010 syntynyt poika sekä aviomies Tuomas Tahvanainen, joka soitti Stella-yhtyeessä bassoa.

Marja Tahvanainen työskenteli musiikkiuransa jälkeen Joensuussa englannin ja ruotsin kielten opettajana.

Stella-yhtye perustettiin Joensuussa vuonna 2002. Yhtye julkaisi viisi albumia ja lopetti vuonna 2013.

Ennen bändin lopettamista Tahvanainen kertoi Ilkan ja Pohjalaisen haastattelussa, että päätös lopettamisesta muhi pitkään. Asioiden tärkeysjärjestys muuttui vuosien aikana, eikä musiikin tekemistä haluttu tehdä vasemmalla kädellä.

Stella tunnetaan muun muassa kappaleista Piste, Aamun kuiskaus ja Kuuntelija.

Uutisen Tahvanaisen kuolemasta kertoi ensin Iltalehti.

Lisää aiheesta

Kommentoi




Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Lisää Maakunnasta