Hävittäjätaistelun osapuolia saattaa jylistä kesällä Seinäjoen lentokentälle

Yksi tai useampi ilmavoimien Hornet-hävittäjän korvaajaehdokas laskeutuu kesäkuussa Seinäjoen lentoasemalle, jos haaveet napsahtavat napakymppiin.

Mahdolliset tähtivieraat osallistuisivat Suomen Ilmailuliiton vuoden 2017 päälentönäytös Seinäjoki International Airshowhun. Kaksipäiväisen suurtapahtuman järjestää Etelä-Pohjanmaan ilmailukerho.

Päälentonäytös osuu viikonloppuun 10.–11. kesäkuuta. Lentotoiminnasta vastaava Perttu Karivalo luottaa siihen, että Suomen hävittäjäkisaan osallistuvia ehdokkaita lentää kentälle.

– Koneita kauppaa viisi yritystä. Toivon, että mahdollisimman moni valmistaja tulisi hävittäjineen paikalle. Pyrimme siihen, että koneet esiintyvät myös ilmassa.

Päälentonäytös tietää voimanponnistusta Etelä-Pohjanmaan ilmailukerhon jäsenille. Kerhon puheenjohtaja Petri Lepistön mukaan järjestäjät odottavat paikalle yhteensä noin 10 000 ihmistä, eli 5 000 päivässä.

Karivalo toteaa, että Suomen ilmavoimat on aina osallistunut Ilmailuliiton päälentonäytökseen. Lento-ohjelman perusrakenne valmistuu huhtikuun aikana. Neuvottelut siviilipuolen koneista etenevät.

Karivalo ennustaa, että näytöksessä on reilut 30 lentokonetta.

– Ilmassa voi nähdä noin 20 lentoesitystä.

Kommentoi

Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Nyt
  • Päivä
  • Viikko
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Lisää Maakunnasta