Finpro julkisti Tesla-selvityksensä – nämä olivat kärkiehdokas Vaasan vahvuudet ja heikkoudet

Finpron selvityksen yhteenvedosta käy ilmi, että Vaasa ja Kotka–Hamina olivat sen kriteereillä vahvimmat ehdokkaat Teslan Gigafactory-akkutehtaan sijoituspaikaksi.

Toisaalta Finpro toteaa yhteenvedossa, että Tesla päättää lopulta itse sijoituspaikkansa. Voi olla kriteereitä, joita Suomessa ei edes tiedetä.

Vaasa on kaupunkiseuduista pisimmällä Tesla-hankkeessa, sillä se on tehnyt töitä tehtaan saamiseksi seudulle jo kaksi kuukautta ennen muita.

Vaasan eduksi laskettiin se, että se on ollut aktiivinen hankkeessa ja sillä on tarjota sijoituspaikka tehtaalle. Myös alueen korkeakoulujärjestelmä oli ykkösluokkaa Teslan tarpeisiin.

Suurin heikkous, joskaan ei ylitsepääsemätön, oli logistiikka. Autojen kuljetusalukset ovat keskittyneet Etelä-Suomeen, joten Vaasan yhteyksiä on vielä parannettava. Logistiikka laskettiin Kotka–Haminan vahvuudeksi.

Vaasalla ei ollut yhtään ratkaisevaa heikkoutta Finpron yhteenvedossa. Vaikka Helsinki on ykkönen esimerkiksi työvoiman saatavuudessa, Vaasassa pystytään tarjoamaan pääkaupunkiseutua halvempaa työvoimaa alhaisempien elinkustannusten vuoksi.

Energiaratkaisut eivät olleet Vaasassa ykkösluokkaa, mutta sama tilanne oli kaikissa muissakin suomalaiskaupungeissa.

Selvityksessä on yksi huomattava puute. Se ei verrannut ollenkaan etäisyyttä tehtaan tarvitsemiin raaka-aineisiin. Kaustisen Euroopan suurimmaksi arvioitu litium-esiintymä on lähimpänä Vaasaa vertailluista paikkakunnista.

Finpron vertailemat kaupungit ja seudut olivat Hanko, Helsinki, Kotka–Hamina, Oulu, Pori–Tampere, Rauma, Turku, Uusikaupunki ja Vaasa. Kaikki Finpron selvityksessä mukana olleet kaupungit tapasivat tiistaina Helsingissä.

Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan Vaasa on Teslan houkutteluhankkeessa Suomen keskushyökkääjä.

Finpro tilasi selvityksen konsulttiyhtiö Eeralta. Koko Finpron selvitystä ei julkaistu, koska se sisälsi salaista tietoa alueiden kilpailueduista.

Finpron selvityksen yhteenvedon voit lukea täältä .

JOONAS KUIKKA

Kommentoi

Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Nyt
  • Päivä
  • Viikko
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Osta Digilehti ja verkon kaikki sisällöt! 1kk vain 14,90€

Osta