Duudsonit Activity Park avasi ovensa tänään

Duudsoneiden aktiviteettipuisto avasi ovensa sunnuntaina Seinäjoella. Yrittäjäntien teollisuuskiinteistössä sijaitseva noin 5 000 neliön tila on kokenut neljässä kuukaudessa hurjan muodonmuutoksen.

– Naapurit ovat päivitelleet näkemäänsä. Vipinä tontilla on ollut melkoinen, kertoo Seinäjoki Activity Parkin hallituksen puheenjohtaja Jani Karvonen.

Hanke on suuri ja aikataulutavoite hyvin kunnianhimoinen. Budjetti on paukkunut yli niin aktiviteettipuiston yrittäjillä, kuin kiinteistönomistajalla Reijo Mokillakin. Hankkeen kokonaisbudjetti on yli 3,5 miljoonaa euroa.

– Lupasimme keväällä, että avaamme kesällä 2014 ja tässä aikataulussa pysyimme hienosti, kun puisto saadaan auki ennen koulujen alkua, toteaa toimitusjohtaja Maarit Karvonen.

– Rakennustyömaalla on pyörinyt liki 200 eri ammattilaista ja lisäksi taustatöitä on tehty hyvin monella eri taholla. Tämä on todellinen pohjalainen taidonnäyte yritteliäisyydestä, sisusta ja periksiantamattomuudesta. Loma-ajat ovat kaiken huipuksi meneillään, Karvonen lisää.

Aktiviteettipuiston sisus on valmis, mutta pihatyöt jatkuvat vielä. Duudsonit ovat käyneet usein seuraamassa rakennustöiden etenemistä ja ovat yrittäjien tavoin erittäin tyytyväisiä lopputulokseen.

– Puistosta tuli komiampi kuin haaveiltiinkaan. Täällä todellakin kaikilla on lupa leikkiä kuin lapset iästä riippumatta! toteaa Duudsoni Jarno Laasala.

Myös projektissa mukana oleva urheilijapariskunta Niina Kelo ja Tero Pitkämäki nauttivat näkemästään, tilat kelpaavat ammattiurheilijoillekin. Koko porukka on yhtä mieltä siitä, että on mainiota saada olla mahdollistamassa lapsille ja nuorille puiston kaltaista vapaa-ajan kohdetta.

Puiston virallisia vihkiäisiä vietetään maanantaina 11. elokuuta, jolloin puisto on yleisöltä suljettuna.

Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Lisää Maakunnasta