BioRex toteuttaa Lakeuden Ankkuriin hulppean elokuvateatterin

Lakeuden Ankkuriin Seinäjoelle on tulossa Suomen hienoin elokuvateatteri. BioRex Cinemas toteuttaa kauppakeskukseen kuuden salin kokonaisuuden, jossa käytetään alan uusinta teknologiaa.

Elokuvateatterin yhteyteen tulevat myös herkku- ja lippumyymälä sekä isot aulatilat, kertoo BioRex Cinemasin toimitusjohtaja Aku Jaakkola. Hänen mukaansa sijoittuminen kauppakeskukseen tarjoaa myös elokuvateatterille sopivan toimintaympäristön.

Salimäärä mahdollistaa laajan ohjelmiston. Samoista elokuvista pystytään järjestämään nykyistä paljon useampia ja joustavampia näytösaikoja. Seinäjoelle syntyy kokonaisuus, joka on pystytty suunnittelemaan puhtaalta pöydältä. Näin voidaan ottaa alusta asti huomioon muun muassa salien akustiikan, sisustuksen ja tekniikan vaatimukset.

Seinäjoella toimiva Bio Marilyn -elokuvateatteri siirtyi BioRex Cinemasin omistukseen vuosi sitten. Ketjulla on yhdeksän elokuvateatteria eri puolilla maata. Aku Jaakkolan mukaan Lakeuden Ankkurin elokuvateatteria tullaan pyörittämään pääosin paikallisella työvoimalla.

Lisää aiheesta

Kommentoi




Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Lisää Maakunnasta