Alue-esiintyjät piristävät festivaalin leirintäalueen arkea

Räp-yhtye Grannies Smoking Pipes saapuu Camp Provinssiin maitokärryjen kanssa, purkaa soittimet ja äänentoiston ja kytkee sähköt generaattorin avulla. Yhtye on kokenut festivaalien alue-esiintyjä.

Kosketinsoittaja Jaakko Eleniuksen mielestä puuhassa on parasta sen yllätyksellisyys.

- Yleensä ihmiset ovat ensin hämmentyneitä, mutta lopulta he alkavat yleensä tanssia, Elenius sanoo.

Yllätyksellisyyttä lisää se, että bändi ei yleensä tiedä, missä he esiintyvät seuraavaksi. Solisti Juho Nuutinen muistelee yhtyeen alue-esiintyjähistoriaa.

- Joskus olemme saaneet kutsun moottoripyöräkerhon juhliin. Kerran Ilosaaressa herätettiin vahingossa soittamalla joku, jonka piti mennä töihin. Hän oli kovin kiitollinen, koska olisi muuten myöhästynyt, solisti Juho Nuutinen muistelee.

Maitokärryjen lisäksi bändin erikoisuus on se, että heidät voi tilata puhelinsoitolla esiintymään leirintään tai festivaalialueelle. Kaksipäiväisen esiintymisurakan alkaessa yhtään tilausta ei ollut vielä tullut, joten bändi suunnisti sinne, missä on eniten otollisia kuulijoita: leirintäalueen telttameren keskelle.

Tampereelta, Turusta ja Helsingistä Provinssiin saapuneet Noora Mäentaka, Juho Pastell, Valtteri Laine ja Johannes Huuskonen olivat innoissaan telttansa viereen yhtäkkiä ilmestyneestä bändistä.

- Tämä on ihan älyttömän siisti juttu! Mäentaka hehkuttaa keikan jälkeen.

- Keikka piristi todella paljon, Huuskonen jatkaa.

Kukaan heistä neljästä ei ollut aiemmin kuullut Grannies Smoking Pipesista. Kun he saivat tietää, että yhtyeelle voi soittaa ja tilata heidät esiintymään, he innostuvat.

- Todellakin voisimme tilata heidät soittamaan vaikka lauantaina!

Lue lauantain lehdestä lisää Grannies Smoking Pipesin ensimmäisestä alue-esiintymisestä.

OONA LOHILAHTI

Kommentoi




Luetuimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Etelä-Pohjanmaan uutiset

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Lisää Maakunnasta