Vaasalaissopraanolle merkittävä arvonimi Wienin valtionoopperalta – Uralla menossa vahva vaihe

Vaasalaissyntyinen sopraano Camilla Nylund on nimetty Kamarilaulajaksi.

Wienin valtionooppera myönsi Nylundille 4.6.2019 Kämmersängerin, Kamarilaulaja-arvonimen.

Hän aloitti lauluopintonsa Salzburgissa Mozarteumissa, missä hänelle myönnettiin vuonna 1995 Lilli Lehman -mitali. Seuraavana vuonna hän jakoi voiton Lappeenrannan laulukilpailussa Johanna Rusasen kanssa. Vuonna 2001 Nylund sai Christel Goltz -palkinnon. Nylund loi kansainvälistä uraa erityisesti Dresdenissä Semperoperissa, joka myönsi hänelle vuonna 2008 arvonimen Kammersängerin. Vuonna 2013 Nylundille myönnettiin Pro Finlandia-mitali. Vuoden 2017 Gigli gaalakonsertissa Camilla Nylund sai Beniamino Gigli -palkinnon tunnustuksena suomalaisen laulutaiteen edistämisestä.

Tällä kaudella hänen ohjelmistoonsa kuuluvat roolit muun muassa Straussin Rosenkavalier -oopperassa New Yorkin Metropolitanissa ja Evan rooli Wagnerin Meisterring von Nürnberg -oopperassa Bayreuthissa.

Suomessa Nylund esiintyy seuraavaksi Espoon Urkuyö ja aaria -festivaaleilla elokuussa ja Satakunnan musiikkijuhlien Richard Strauss Ariadne auf Naxos -konsertin nimiroolissa Porissa marraskuussa.

Pian 51 vuotta täyttävän Nylundin ura on vahvassa nousukiidossa.

– Naisten tilanne alalla on aika kova. Pitää olla nuori ja näyttää hyvältä. Odotukset ovat valtavat. En tiedä kauanko urani vielä kestää, mutta olen kyennyt selviämään, koska minulla on laaja repertuaari. Monia rooleja pystyn laulamaan vielä vuosia. Teen myös paljon konsertteja, hän totesi Pohjalaisen ja Ilkan syntymäpäivähaastattelussa viime kesänä.

Kommentoi




Suosituimmat kulttuuriuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat kulttuuriuutiset






  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat