Ruotsissa pahoinpitelytuomion saanut Asap Rocky on tänään pääesiintyjänä Tampereen Blockfestillä

TAMPERE

Ruotsissa pahoinpitelytuomion saanut yhdysvaltalaisräppäri Asap Rocky eli Rakim Mayers on tänään pääesiintyjänä Tampereen Ratinassa järjestettävällä Blockfestillä.

Artistin on määrä esiintyä iltayhdeltätoista festivaalin Stadium Stage -lavalla. Keikan kohtalo on ollut vaakalaudalla siitä saakka, kun Mayers seurueineen pidätettiin heinäkuussa Tukholmassa katutappelun vuoksi. Festivaali ei ole kuitenkaan ilmoittanut, että tähti olisi perunut esitystään.

Mayers ja kaksi hänen seurassaan ollutta henkilöä saivat keskiviikkona ehdollisen tuomion pahoinpitelystä Tukholman käräjäoikeudessa. He ehtivät olla Ruotsissa tutkintavankeudessa kuukauden ajan ennen kuin heidät vapautettiin alkukuusta.

Tähden kerrottiin poistuneen maasta yksityiskoneella heti seuraavana päivänä vapautumisensa jälkeen.

Syyttäjä: Kiistakapulaksi noussut pullo lievensi tuomiota

Syyttäjä vaati tähdelle ja hänen seurueelleen kuuden kuukauden vankeustuomiota.

Ruotsalaisen uutistoimisto TT:n mukaan syyttäjä Daniel Suneson kertoi keskiviikkona, että käräjäoikeus oli hänen arvionsa kanssa samaa mieltä kaiken muun paitsi kiistakapulaksi nousseen lasipullon kohdalla. Oikeussalissa oli epäselvyyttä siitä, käytettiinkö pahoinpitelyssä lasipulloa uhrin vahingoittamiseen.

Sunesonin mukaan käräjäoikeus ei pitänyt lasipulloa todistusaineistona ja tämä heikensi rangaistusta.

TT:n mukaan ehdollinen tuomio merkitsee tuomituille kahden vuoden mittaista koeaikaa. Jos tuomittu tekee sen aikana uusia rikoksia, tuomioistuin yleensä peruu ehdollisen ja siitä tulee sen sijaan vankeusrangaistus.

Blockfesteillä nähdään perjantaina myös muun muassa Pyhimys, Evelina, Tyga sekä Jaden Smith, joka tunnetaan myös Hollywood-näyttelijöiden Will Smithin ja Jada Pinkett Smithin poikana. Tukholmassa tuomittu Mayers on ollut vierailemassa kummallakin Jaden Smithin studioalbumilla.

Lauantain pääesiintyjänä Stadium Stage -lavalla esiintyy yhdysvaltalaisräppäri G-Eazy.

Kommentoi










  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat