Alajärveltä kotoisin oleva Mikko Joensuu vei Teosto-palkinnon

Alajärveltä kotoisin oleva Mikko Joensuu on saanut vuoden 2017 Teosto-palkinnon. Levy myönnettiin Joensuun viime vuonna ilmestyneistä levyistä Amen 1 ja Amen 2.

Raati kehuu levyjä americana-perinteestä tyylikkääksi ammentavaksi musiikiksi, jota on tehty pieteetillä ja ilman kompromisseja.

– Vahvasti henkilökohtainen teoskaksikko kasvaa ja kehittyy monipuolisia ainesosiaan suuremmaksi kokonaisuudeksi. Sielukasta lunastusta, raati perusteli.

Vuodesta 2003 asti jaettu Teosto-palkinto on Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja. Palkintosumma on 25 000 euroa.

Pohjalaisedustus oli tänä vuonna kova. Kuuden palkintoehdokkaan joukossa oli myös Oranssi Pazuzun levy Värähtelijä.

Palkinnon saajan valitsi tuomaristo, johon kuuluivat kaupallisen radion emerita Leena Puntila , Flow Festivalin toimitusjohtaja Suvi Kallio ja Paperi T eli Henri Pulkkinen . Paperi T sai palkinnon viime vuonna.

Mikko Joensuu oli tunnustuksesta hämmentynyt.

– En ole tottunut ottamaan vastaan tällaisia huomionosoituksia. Levyt lähtivät syntymään ajatuksesta, että tuskin koskaan saan niitä edes julkaistua, Joensuu kommentoi.

Joensuu työsti levytrilogiansa valmiiksi perheen mökillä Lappajärvellä, jonne hän vetäytyi kuukaudeksi työskentelemään kesällä 2013.

Levyjen taustalla on Joensuun luopuminen uskosta ja helluntailaisuudesta. Kappaleet kertovat muun muassa toivosta ja sen uudelleen löytämisestä.

ANNE PUUMALA

Kommentoi

Luetuimmat kulttuuriuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi